sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Susannan toinen ajoretki

Lähdimme Susannan toiselle pidemmälle ajoretkelle.
Emme saaneet aivan koko ajojengiä kokoon,
mutta lähdimme kuitenkin.
















Pysähdyimme jaloittelemaan siellä jossakin.
Sillä ei meistä ole "rautapersekisaan".
Ja Susannakin on ajanut vasta vähän.
Pitkien matkojen ajaminen vaatii totuttelua.
















Susanna halusi Rebel potretin.




















Väitti myös kiillottavansa hammasharjalla koko pyörän.
(saas näkee)
















Aika kaksjakoinen sää, sataako vai paistaako.


Lopuksi ajoimme Kalkkirannan grillille
syömään makkaraperunat.
Grillin lisäbonus on merinäköala.
Kyllä meille kelpasi.

Syksyisiä ajokilometrejä kertyi 95 km.

torstai 6. syyskuuta 2012

Masan myynti

Suhde "moottoreihin" on omituinen,
kun Masa loppujen lopuksi haettiin niin
oli kuin olisi perheenjäsenestä joutunut luopumaan.
Vaikka Masa on pelkkää rautaa niin sisältyi siihen
monia iloisia hetkiä.
Molemmat tytöt ovat saaneet nauttia siitä koko sydämellänsä.
Voi mainita, että tämä pyörä oli yksinkertaisesti ylivertaisen hyvä.
















Masa nostettuna peräkärryyn.




















Kunnolla kiinnittäminen on tärkeää kuljetuksen kannalta.
















Hyvästi Masa!

Toivottavasti tuot yhtä paljon iloa uudelle omistajalle kuin meille.