lauantai 24. toukokuuta 2014

Uimista, hellettä ja ongelma

Tiedossa oli tuleva superhellepäivä. Jo varhain aamulla oli 22C varjossa.
Päätimme lähteä porukalla uimaan.
Emäsalon parkkipaikalla oli muutaman uimarin pyörä jonossa ...
















Pienen metsä rämpimisen jälkeen me pääsimme rannalle.
















Meitä vetää tänne kirkas vesi ja hienot maisemat.
















Susanna päätti hieman kuvata. Veden lämpötila oli aluksi vain 13C.
Iltapäivällä ilma lämpeni ja oli peräti 30C varjossa.
Vesikin lämpeni iltapäivällä 15C asti.
















Kuvaus tuloksia :
Meriheinä on näin alkukesästä melkein keltaista. Se vihertyy myöhemmin.
















Hui mikä hai !
Tosin siinä luki made in USA.
















Rantakäärmeitä oli meidän uima kavereina. Tässä niistä eräs.
Käärmeitä ja meitä ei kylmä vesi haitannut yhtään.
















Armeijan tykkivene ajoi vauhdilla ohitse. Jäimme odottelemaan suuria aaltoja.
















Tässä kuva ennen aaltoja.
















Ja vähän sen jälkeen.
















Uiminenkin oli kovin haasteellista tykkiveneen tekemässä aallokossa.
Samaan aikaan Akilla oli kiire pelastaa ajovarusteensa, sillä aallot ylettivät vajaa 2m ylöspäin kalliolle.
Armeijan aluksissa on ilmeisesti rajusti tehoa, näin voimme päätellä tuosta episodista.
















Joskus on pakko lähteä poispäinkin.
Pakkasimme varusteet mukaan ja vaelsimme metsän halki takaisin moottoripyörillemme.
















Viime vilkaisu taaksemme. Kovin kaunista tuokin taakse jäävä maisema on.
















Kuumissamme pääsimme metsän halki pyörillemme. Oli ihanaa päästä viilettämään kohti kotia.
Pysähdyimme kuitenkin vielä Emäsalon sillalle.
















Nyt kuvaaja päätti seistä ilmassa, jotta voi ottaa tämän kuvan.
Vai mitä luulette ?
















Sillalta pyyhälsimme tovin kohti kotia, kunnes ...
Mustijoen kohdalla Susannan Hondasta irtosivat ketjut vauhdissa.
Onneksi ei mitään käynyt, mutta ajomatka päättyi tähän, niin oletimme.
 















Kunnes Tiia muisti hinausvakuutuksen.
Pohdimme hieman korjaus ongelmaa, kun hinausauton kuljettaja sanoi että heillä on varikolla työkaluja.
Päätimme, että mennään sinne ensiksi.
















Nyt olemme hinausvarikolla, mistä saimme tarvittavat työkalut lainaksi.
Siis holkkisatsin. Muita työkaluja meillä on itsellämme aina mukana ajossa.
















Saimme ketjut paikoilleen avaamalla koneen posken.
Sieltä olivat pudonneet ketjut eturattaalta alas.
Totesimme heti, ettei mitään ollut onneksi rikki.
Tarvittiin vain pieni säätö ja pyörä oli valmis ajoon.
Lienee tässä kyse superhelteestä, jossa ketjut olivat venyneet hieman liikaa lämmössä.

No reissu oli kuitenkin hyvä kaikin puolin ja ongelmakin hoitui hyvin kitkatta.
Hienoa ajomatkaa tuli 125km.

Ps. Jes kaikki on OK .
 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kunkun kivi

Tänään oli lähes liian kuuma päivä ajaa moottoripyörillä. En toki valita, mutta lämmintä piisasi.
Ajelimme vähän sinne sun tänne.
Pysähdyimme kuitenkin Porvoon tien varrella olevalle  Kuninkaan kivelle...

Kun olin aivan pieni, niin vanhuksilla oli tapana kertoa tarinoita.

Tarina menee näin :
Kerran kun Kuningas kulki tästä kivestä ohitse niin hän ilmoitti että, haluampa juoda kupposen teetä tuolla kiven päällä.
Hoviväki oli kauhistunut tuosta päähänpistoa.
Joutuivat punttaamaan Kuninkaan tuonne ylös ja kattamaan sinne posliinisen  teeastiaston.
Lapsen silmin olen aina kuvitellut tuota tapahtumaa ja kuinka se oikein tehtiin.

No oliko tuo totta vai tarinaa , niin minulle tuo kivi on ikuisesti nimeltään Kuninkaan kivi.
Se on erittäin hieno kivi joka tapauksessa. 
















Seuraavaksi pysähdyimme Immersbyn paloasemalle.
Maaseutu paloasemat osaavat olla kovin kauniita.
















Ajomatkaa ei tullut tällä kertaa mitattua. 

lauantai 17. toukokuuta 2014

Muuntaja

Muutaman viikon on pidellyt kylmiä säitä, mutta tänään tuntuu taas kesäkelit jatkuvan.
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja on oikeasti lämmin. Pääskysiä näkyy nyt isoin joukoin lentelemässä.
Porvoossa ilma seisoi ja kaupunkilaiset kävelivät sortseissa ja t-paidoissa tai kesämekossa.
Helsingissä vieno avomerituuli viilensi ilmaa, mutta kuitenkin oli lämmin.
Ajamiseen riitti vuorettomat kesäajohousut, t-paita ja vuoreton kesätakki.
Voisi sanoa että keli oli erittäin hyvä.

Sipoossa on ehkä hienoin sähkömuuntaja ikinä. Se edustaa Hansakauppias/ hollantilais tyyliä.
















Onnellisia ajokilometrejä kertyi Patrickin kanssa 112km.