maanantai 9. kesäkuuta 2014

Spjutsund SSS Paviljong

Tiialla oli viikon loma, mutta sää oli kovin vaihtelevaa. Sadetta, pilvistä, kylmää, aurinkoa ja hellettä.
Kaikki etukäteen suunnitellut retket piti peruuttaa huonon kelin vuoksi.

Tänään oli kuitenkin pieni tasaisen sään hetki.
Ajattelimme ajavamme suoraan Sjutsundiin. mutta tielaitos oli toista mieltä.
Porvoontie oli suljettu Östersundomin siltaremontin vuoksi.
Piti ensiksi miettiä mitä ihmeen kautta pääsisimme jatkamaan matkaamme.
Toki moottoritietä pääsisi, mutta se ajatus ei miellyttänyt yhtään.
Keksimme lopulta moottoripyöräilyyn sopivan kiertotien.
Pääsimme sitä kautta takaisin mukavalle ja ajettavalle Porvoontielle, jota pitkin ajoimme Boxin riteykseen saakka.
Risteyksestä käännyimme oikealle ja ajoimme Spjutsundin tietä lähes loppuun saakka.
Sieltä päädyimme etukäteen oletetulle aamukahville SSS Paviljong ravintolan pihaan.
http://www.ssspaviljong.com/etusivu.html
















Kuva SSS Paviljongin pihalta

















Marssimme sisälle oven raosta ja tilasimme kahvit. Jolloin meille ilmoitettiin ravintolan olevan kiinni.
Myivät kuitenkin meille kahvit ja juuri paistetut munkit.
Siis  aivan ihanaa palvelua, aivan kuten jossakin pohjois-Suomessa.
Heillä taisi olla tänään jokin yksityinen tilauspäivä olettaisin.
Juuri mistään ei ole tullut yhtä ihanaa fiilistä, kuin tuolta.
Joten kumarramme ja kiitämme erittäin syvään.

Kuppi kahvia ja vastapaistettu munkki maistuivat taivaalliselta.
Kiitos päivämme pelastuksesta !
Suosittelen tätä paikkaa kaikille .
Olemme myös syöneet tuolla joskus aikaisemmin ja ruoka oli hyvää.

















Kahvien jälkeen kävelimme läheisen niemen kärkeen katselemaan maisemia.


















Sitten mietimme minne mennä ja päädyimme ajamaan Kitöö/Löparo kanavalle, jonne Susanna on ajanut viimeeksi Masalla.
Honda reissu näyttti nyt tältä.


















Pari pyörää ja kanavan hyvin kapea sisään syöttö, joka on vasemmalla.


















Spjutsundissa on myös komea saaristolaiskirkko.
















Hienoa säätä ja ajomatkaa syntyi kiertotien takia peräti 95km .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti