maanantai 30. maaliskuuta 2020

COVID-19 eli Corona virus

Suomessa (Finland) on Uusimaa suljettu. Olemme siis kulkukiellossa muualle suomeen.
Tuosta on meille haittaa koska omistamme tilan noin vajaan toista kymmentä kilometriä Uudenmaan rajalta.
Tuolla olisi valtavasti töitä, mutta kun olemme kirjoilla Helsingissä, niin tuonne ei ole kulkumahdollisuuta. Tämä on väärin, koska me voisimme ajaa tilalle ja tehdä töitä siellä tapaamatta ketään viikkoihin. Tilamme on "keskellä" toista 400 hehtaarin metsätilaa.
Kolmen viikon päästä taitaa olla väärä aika leikata esim. omenapuita.
Ei siis satoa tiedossa ...

Toinen asia oli sulkea vanhukset hoitokoteihin. Muistisairas äitimme kerettettiin siirtämään hoitokotiin, kun ei enää pärjännyt yksin omassa kodissaan. Juuri ennen Koronaa.
Hän ei kerennyt kunnolla tottumaan uuteen todella super hyvään Roihuvuoren hoitokotiin, jonne hän itse tahtoi vielä muistaessaan jotakin. Nyt hän kaipaa meitä, mutta emme pääse siellä käymään Korona eristyksen vuoksi.
Ja siksi hän sai sitten suruissan ja hädissään sydänkohtauksen.
Jäi toistaiseksi henkiin, mutta tämä eristys luultavasti vie häneltä hengen.
Voidaan kysyä, että jos suojataan Koronalta, mutta tapetaan hylkäämisen tunteesen, niin onko tämä oikein?
Soittakaa puhelimella oli hallituksen vastaus. Mutta kun äitimme ei kuule puhelimessa mitä puhumme, niin on tämä yhtä tyhjän kanssa. Kasvokkain voimme hyvin puhua keskenämme.

Samoin on hallituksen päätös myös meidän kohdalla eristää meidät Helsinkiin/Uudellemaalle on väärin.
Tuosta voisin jatkaa lisääkin. Mutta en kertakaikkiaan viitsi vaahdota.
Ehkäpä tutkijoilla olisi aikaa kunnella minua tarkemmin joskus myöhemmin.

Kainuussa on esimerkiksi hautajaiset meitä odottamassa.
Vainaja odottaa jäissä, ties miten kauan ...
Onko edes tämä inhimmilistä toimintaa. Pohjoisten ihmisten perinteitä poljetaan.
Vaikka meille Helsinkiläisille ei tämä ole mikään ongelma, niin maaseudulla se on 100% eri asia !
Me olemme tottuneet tuhkaamaan vainajan, hautaamaan hänet silloin kuin meille sopii.
He eivät voi poltaa vainajaa tuhkaksi perinteiden mukaan. No, jos arkun kantajaksi tarvitaan kuusi äijää, niin keitä sitten ovat ne neljä muuta hautajaisiin osallistujaa ???

Ajatelkaa ihmiset, että rajoituksista on myös haittaa kovin paljon.
Ehkä nykyisin valtaa itsekkyys alaa jolloin inhimmillisyys on kielletty.

Euroopassa tämä on eliitti tauti, jota levittivät holtittomat laskettelijat.
Tätä ei liene saa sanoa ääneen, koska asia yritetään painaa villaisella. Köyhillä, kun ei ole varaa matkustella.
Minua hävettäisi olla laskettelija näinä aikoina. Kun ensi asia ei riitänyt, niin riehuivat vielä Lapissa tuon lisäksi.
Ennen kuin vihdoin älyttiin laittaa tuolle stoppi.

Ruotsin tapaan voisimme olla sallivimpia ainakin joissakin tapauksissa Koronan rajoitusten suhteen.

Uudenmaan sukemisen jälkeen rajallamme on armeija ja poliisit sekä puomit. Erottamassa meidät tilaltamme kävelymatkan päästä rajalta. Koko juttu on kohdaltamme aivan sanoisinko mistä ... !









WuMo ©

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti