maanantai 21. tammikuuta 2019

Talven keskellä

Kun suomessa ei voi ajaa talvella moottoripyörillä.
Moottoripyörät ovat talvi paketissa tähän aikaan vuodesta.
Meidän eräs talviharrastus on tähyillä taivaalle tähän vuodenaikaan.
Nyt tuli seurattua auringonpimennystä ...eclipse of the Moon.
Tämän vaiheet kuvana.











Ilma oli kirkas pakkasen vuoksi. Sitten kuu alkoi kadota talomme taakse, sekä horisontin taakse ...
Alueella on länsi suunnassa korkea kallio. Helsingin tievalot toimivat kallion takana haittana.
Itäväylä kulkee horisontaalisesti kuvassa.

Kuvan pimennyksen ottamisen aikoihin alkoi myös saapua kuvaamisen haitaksi pilviä.
Hentoja pilviä saapui länsi suuntaan
Sitten tuohon pilviverhoon repesi silmän mallinen aukko.
Kun tähtäsi tuohon pilviaukkoon zoomaten, niin saimme tämän kuvan aikaiseksi suoraan parvekkeeltamme,
Meillä oli suunnatoman hyvää tuuria kuvan ottamiseen Helsingissä.

Ps. Nyt ei kuin voi hymyllä  Helsingin valosaasteessa otettua kuvaa.

Oli ihana seurata kuunpimennyksen alkua ja loppua hetki hetkeltä.
Olimme ilmeisesti juuri oikeassa paikassa, oikeaan aikaan 

Mc Kuckon jäsenet ovat kovin onnellisia tästä kuunpimennyksestä. Pohjoisessa tai Lapissa tämä lienee on täydellinen pimeys. Helsingissä vain osittainen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti