sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Kaukolämpövuoto

Ensin oli kovia pakkasia ja sitten lauhtui äkisti. Tuosta syntyi useiden lähialueiden kaukolämpövuoto.
Sään ja paineen äkillinen alenemisen sai aikaan ketjureaktion muiden lähi alueen talojen kanssa
Mikä tarkoitti meidän mopotallin/ talvisäilytystallin vesivahinkoa. Onneksi sinne ensimmäinen saapunut teki hälyytyksen. Paikalle oli jo tuotu pohjapumppu, mutta sillä ei voi pumpata, kuin tietylle syvyydelle asti. Koska siinä on roska/pohjamutasuoja alinna.Vuotavan laipan alla oli ämpäri, joka täytyi liian nopesti. Ollin ensiapu oli jo auttanut hieman.
Nyt hän vapautui minun saapuessa ja haki sillä välillä isomman astian kaukolämpö vedelle, sekä märkäimurin.


Koska lattia on kallellaan, niin vesi kerääntyi keskitalliin, koska tuossa on ollut lattiakaivo aikaisemmin.
Tallin käyttötarkoitus on muuttunut aikojen alusta. Jos tuossa olisi nyt kaivo, niin siinä pitäisi olla öljynerotuskaivo tiukentuneiden nykysääntöjen mukaan.


Kun Olli ja hänen märkäimuri saapuivat pystyimme aloittamaan veden imuroinnin. Pienen imurin säiliö täyttyi hetkessä ja oli nopeasti tyhjennettävä. Minä nostelin muutamia rojuja sivuun ja Olli jatkoi sitkeästi imuroimista. Lopulta lattia saatiin kuivaksi. Yllättävän nopeaan saapuivat kaukolämpömiehet ja kiristivät laipan tilapäisesti. Sanoivat vaihtavansa tuohon uuden laipantiivisteen hieman myöhemmin, sillä heillä oli kiire päivän tapahtuman johdosta.


Huonoa, vai hyvää onnea alkaneelle 2021 vuodelle ?
Sanoisin, että meillä oli kuitenkin tuuria, koska moottoripyörien renkaat kestävät vettä ja vesi ei noussut konehuoneen puolelle ja lattian vanha kallistuskin oli vain hyväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti