sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vahingossa Pellinkiin.

Ajoporukkaa oli kovin vähän tänä sunnuntaina. Muilla oli töitä tai oli esteenä jopa varattu pesutupa-aika.
Päätimme lähteä silti liikenteeseen vaikka, ajajia oli vain kolme jäljellä.
Tästäkin ajoporukasta putosi yksi pois yllättäen.
Pysähdyimme Porvooseen ja jätimme sinne Susannan, joka tapasi siellä erään motoristi ystävänsä.
Minä ja Aki kävimme Porvoossa aamukahvilla eräässä näin varhain avoinna olevassa jokirannan kuppilassa miettimässä jatkomatkaa.
















Kahvia juodessa oli todella lämmin ja olisi ollut, niin helppo jäädä istumaan paikoilleen.
Päätimme lähteä lämpimästä ja mukavasta paikasta sittenkin ajamaan.
Suuntasimme kulkumme Voolahdentielle, joka on se oikea motoristien tie Pellinkiin.
Tässä olemme odottelemme lossia Tirmossa.




















Kauan ei tarvinnut odotella lossia.
Olemme nyt matkalla kohti Sundöhön.
Lossi on ilmainen.


















Sundön ilmoitustaulun yläosa oli näin kaunis.
Siinä oli Pellingin vaakuna.
Matka jatkui seuraavaksi ajamalla Tullandet saareen.
Sinne vie nykyisin silta. 

















Tullandetin jälkeen on Vähä-Pellinki, jonne myös voi ajaa siltaa pitkin helposti.
Sitten on Pellinki vuorossa, jonne myös voi ajaa myös suoraan siltaa pitkin.
Nyt olemme Suur-Pellingin Sarasvikenissä.

Akilla on yllään uusi ajotakki Held ja kypärä Shark.
















Näkymä Sarasvikenistä.
Maininta lintubongareille ... jos haluaa nähdä Räyskän, niin se on kovin helppo tässä paikassa kesällä.
Muutenhan tuon näkeminen tarvitsee useimmiten venettä.
Räyskä tahtoo olla avomerilintu.
















Koska Aki osti hieman hätäisesti ensimmäisen ajokypäränsä, niin ...
MP 2014 messuilla hän päätyi kokeilujen jälkeen tähän Shark kypärään.

















Tämä on umpikypärä, mutta myös avattavissa.
Shark avattuna. 
















Seuraavaksi ajoimme takaisinpäin ja mietimme kahvin juomista, joten ajoimme Pellingin Sandholmeniin Benita´s .Cafe´en.
No se oli harmiksemme kiinni.
Siellä luki ovessa, että avataan 30.04.

Koska kahvilat päätyvät avaamaan sään mukaan !?
Suomessa pitäisi ajatella jotakin uudestaan ... olen sitä mieltä tosissani.
Päivämäärä ei voi olla mikään avaus kriteeri.

















Benita´s .Cafe alueella on kesäisin tori ja veneilijöiden tankkaus mahdollisuus.
Lapsille ihana hiekkaranta ja miksei myös aikuisille.
















Ajomatkaa huvikseen kiertämiseen tai pelkästään ajonautinnon takia syntyi 177km.
Hieno retki, vaikka retkieväät puuttuivat meiltä ja Pelinkiin päätyminen oli "hieman vahinko".
Tämä vahinko oli lopulta hyvä ajatus !

Suosittelen.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pedantti tai sitten ei

Kun pidän Yamahan siistinä ja puhtaana, niin huomasin että takimaisen sylinterin pakoputken kinnityspultit olivat olivat aika ruosteisen näköiset.
Etumaisessa olivat M8 mutterit , mutta tässä M6 kuusiokolopultit .
Lähempi tarkastelu osoitti sen, että takasylinterissä olivat sittenkin myös M8 mutterit.
Väliin oli vain laitettu pieni minimaalinen käyrä.
Sellainen helpottaa ilmeisesti pakoputken asennusta melkoisesti.
Koska olen pedantti, niin tuolaiset ruosteiset pultit häiritsevät minua.
Pyörä pitää kiiltää ja olla kunnossa.

Ruuvasin alkuperäisen pultin irti ja totesin tallissa olevan valmiiksi sopivat rosteri pultit.
Ne olivat puoli cm pidemmät. Tuo ei haitannut sillä pultit menevät läpi, joten pituudella ei ole väliä.

Nyt piti sitten keksiä momentti tuolle kuusiokolopultille. Akin ja minun nettikahlailun jälkeen löysimmekin molemmat Haynes korjauskäsikirjan pdf tiedostona.
Siellä sanottiin sylinterimutterien M8 momentiksi 20Nm ja M6 pulttien momentti 10Nm.
Tietääksini/ muistakseni nämä ovat molempien maxmi arvot.

Oliko tuo vaihto sitten turha ?
Jos rakentaa rottapyörää niin 2 vasemmanpuoleista ovat loistavia . Paitsi että toinen on korkannut jengoistaan.
Mielestäni oikeanpuoleinen rosteri pultti on parempi.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Harhaluuloja


Meitä mustiin pukeutuneita motoristeja luullaan usein barbaareiksi.
Tämä on yleinen harhaluulo ...

Kulinarismista :
Koka sää oli lämmin, niin kannoin ulkopöydän liiteristä ulos . Pesin sen siistiksi talven pölyistä ja toin myös ulkotuolit pihalle.
Teimme ruokamme ulkona ja siellä myös söimme kaikki ateriat.
Ruuan käryt ja turha lämpö jää näin ulos. Sitä paitsi ulkona on aivan ihana tehdä ruokaa.
Meidän "piha keittiössä" voi grillata tai tehdä normaalisti ruokaa puilla.





















Susanna osti Kreikan Samokselta itselleen tämän halsterin.
Hän grillasi siinä meille kanaa.
Minä vasaroin ensin fileet hyvin ohueksi ja sitten maustoin ne.














  
Tässä on grillattua naudanlihaa, kurkkua, paprikaa, valkosipulilla täytettyjä oliiveita, kirsikka tomaatteja, sekä grillattua juustoa.
Mausteena oreganoa.
Liha voideltu grillaus kastikkeella paistaessa.














 
Tämä toinen ateria koostui, muuten samoista aineista, mutta nyt oli grillattua kanaa ja grilattuja ananasviipaleita.
Ruoka maustettettiin rosepippurilla ja oreganolla.
Kana maustettiin  grillauskastikkeella paistaessa.
Juomana tuore puristettua appelsiinimehua.


















Että silleen ...
Repikää tuosta ...

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäis ajoa ja landella oloa

Pääsiäisen aluksi menimme landelle.
Lady pääsi mökille chillaamaan, ja me muut myös tietysti.
















Kävimme lintutornilla kiikaroimassa .
Tässä Laulujoutsenen nousukiito.
















Tämä on kovin aikainen havainto Lehtoimikästä.
















Kun mittari näytti näin lämmintä, niin oli aivan pakko heittää talviturkki.
Uimassa kävimme 2 kertaa.




















Kerkesimme ajamaan mottoripyörillä vasta tänään, vaikka pääsiäisenä olikin monta vapaapäivää.
Ilma on ollut tavattoman upea koko pääsiäisen.
Tämä näkyi erityisesti Porvoossa, jonne tuntui kaikki motoristit päätyneen.
Jokirannassa oli melkoinen kuhina. Pyöriä tuli ja meni.
Eräs Motoguzzi mies pysäytti meidät ja kysyi kuinka hän voisi korjata peilinsä.
Peilin säädöstä oli lohjennut pala. Joten sanoin ettet mitenkään viisaasti, paitsi peiliä vaihtamalla.
Teippi tai pikaliima voisi auttaa tallille saakka.
Mies oli 82 vuotias ja hyvin pirteä. Hänellä oli suurikokoinen pyörä.
Ihmeellistä, että joku voi ajaa vielä tuon ikäisenä.

















Kuvassa olemme pysähtyneet Tolkkiseen.
Ajoa kertyi 120km.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nord-Lock

Laitoimme tänään Akin HD:n ajokuntoon ja toimme pyörän Helsinkiin.
Pyörää talvilevolle viedessämme huomasimme pakoputken muttereiden pudonneen sylinteristä.
Etumaiset olivat vielä paikoillaan, joskin todella löysällä.
Nyt oli talvi aikaa miettiä millä saisimme putket pysymään paikoillaan.
Törmäsimme eräällä HD saitilla, siihen että tämä sama ongelma oli muillakin.
Vastaus ongelmaan on Nord-Lock lukkoprikat.





















Teknisesti ne tulevat näin ...
















Nord-Lock omilta sivuilta voi lukea lisää asiaa.

http://www.nord-lock.com/fi/#

Kuinka operaatio suoritettiin :
Jotta pääsisi käsiksi pultteihin piti ensin irrottaa pakoputken lämpösuojat edestä ja takaa.
Takimmainen lähti helpolla, mutta etumaisessa oli joku asentanut keskimmäisen kiinnikkeen väärinpäin.
Siihen ei tahtonut millään päästä käsiksi, mutta lopulta tuo onnistui.
Takimmaiseen sylinteriin pääsi helpolla laittamaan Nord-Lock prikat ja mutterit paikoilleen.
Etumaiseen sylinterin muttereihin ei tahtonut millään päästä käsiksi. Koska pyörän runko on tiellä. Tilaa ei ollut tarpeeksi oikein millekään työkaluille.
Saimme lopulta keploteltua lähes irralleen löystyneet mutterit pois.
Korvasimme ne tällä uudella systeemillä ja kiristimme ne momenttiin .
Sitten laitoimme pakoputken lämpösuojat paikoilleen .
Etummaisen lämpösuojan keskimmäisen kiinnikkeen muistimme kääntää oikein päin.
Se helpotti kovasti asennustöitä.
Laitoimme akun paikoilleen ja koekäynnistimme pyörän. Kaikki tuntui hyvältä.
Aki ajoi lopuksi pienen koeajon. Kaikki oli OK.

Ainakin nyt näytti kaikki toimivan hyvin ja pyörän mölyt olivat kurissa.
Pyörä toimi nyt paremmin, koska se oli pienelle pakovastukselle säädetty aikaisemmin.
Hd:n alavääntö oli paljon parempi.

Jatkossa nähdään kuinka käy.
Mutta varmasti tämä on parempi, kuin HD:n oma prikaton viritelmä.
Näitä on moni HD mies suositellut.

Ps.  Jälki kirjotus : Nyt näitä voi ostaa helposti Motonetistä.
http://www.motonet.fi/

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kajaani

Tällä kertaa me lähdimme Kajaaniin lähinnä tyttären lapsen ristiäisiin.
Hyödynsimme tuota retkeä hieman muutenkin.
Kajaanin MP näyttely on kasvava tapahtuma. Soisin sille enemmänkin katsojia.
Näytteille asettajia oli kohtuullisesti  ja alan harrastajia oli myös kiitettävästi paikalla.
Tämä on myös hyvä tapa tavata muita motoristeja.
Hyvä kevään aloitus näin pohjoisempana.

Tämä 883 sporster oli HD osastolla  näytillä.






HD kolmipyöräisenä ei ole minusta enää moottoripyörä, vaan lähinnä mönkijä.
Joku voi tietysti olla muuta mieltä, mutta ihan miten vaan.

















HD:n sivuvaunu versio edustaa siirtymistä perheelliseksi tai käy vaikkapa koiran kuljetukseen.

















Rakennettujen pyörien kilpailussa tämä miellytti eniten Tiiaa ja Patrickia.

















Edellisen pitkäkeulan tankki.
















Sen sissybar oli näin simppeli.
Mutta mielestäni hyvin toimiva ja kaunis.

















Oliskohan tuo HD pannupää ?
Nyt joku HD friikki tietysti älähtää ... mutta minun tekstejä saa toki kommentoida vapaasti.
 















Tässä kuvassa älyttömän makea auto jopa motoristeille !
Kajaanin Akin Chevrolet, jota Patrick pääsi ajamaan.
Tuon ainutlaatuisen maalauksen teki Aki itse.

















Kun Helsingissä on prätkäkeli, niin pohjoisessa on vielä lunta.


















Hyvin tuo kulkee jäisellä tiellä.

















Päädyimme lopulta Vimpelin vaaran huipulle.
Jossa Susanna oli mannekiinina konepellillä.
















Sukulaisia huipulla.
















Jee... tämä on nastaa.
Odottelemme myös pohjoisen kevättä hartaasti.


















Lopuksi pieni tietovisa.
Mikä liikennemerkki tämä on ?
















Jos ette heti keksineet, niin se on ohitus kieltomerkki.
Tuollainen oli aikoinaan käytössä virallisesti.
Merkin virallinen nimi on ohiajo kielletty.