Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady cat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lady cat. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. maaliskuuta 2024

Pääsiäinen

Selittämättä paras ... aloitetaan, vaikka pienellä itse ironialla.


Ensin Ladyn kuulumisia.  Tässä Ladyn 3 vuotiskuva. Lady on Pc nörtti ja kaikessa mukana.


Sitten 13 vuotiskuva. Kokoeroa on jo paljon enemmän. Lady täyttää tänä vuonna 14 vuotta. Valjaissa kiinni, koska pihalla juoksee Ilveksiä ja pari Suttakin on nähty.


Olemme monasti päässeet aloittamaan ajot jo Pääsiäisenä. Loput lumet katosivat parissa päivässä.
Kasvit alkoivat kasvamaan ja elämää alkoi näkymään ympäristössä.
Krookukset aloittivat kukintansa.




Alba Sinililja putkahti myös esille.


Sisilisko heräsi myös kevääseen.


Ensimäinen Sitruunaperhonen nähtiin myös.


Erikoinen havainto oli löytää minulle ennestään tuntematon Paju. Pienen laiskan läksyn jälkeen, tiedän tuon. Se on Japanilainen  Paju Mt Aso. Sen pajunkissat on punaisia ja myöhemmin ne muutuvat "normaaliksi", jolloin kasvia ei enää tunnista.


Koska puissa ei ole vielä lehtiä, niin on hyvä tarkkailla Naavaa/Luppoa. Kysymykseen kumpi tuo on ? Niin siihen ei minulla ole vastausta. Jääköön se asiantuntijoille.


Ps. Kaikki näytti hyvälle. Ulkona oli T-paita sää. Pääsiäis asetelma. 

 


perjantai 10. helmikuuta 2023

Lady kissan elämää talvella

Pakkasesta huolimatta piti Ladyn päästä ulkoilemaan. Ensin piti kuistilla totutella pakkaseen ja haistella talvisäätä.
Jolloin parruun sulivat hauskat jalanjäljet.


Sitten etsittin vanhasta muistista ruohoa, mutta ei sitä tietenkään löytynyt mistään. Olkoon tämä sitten ulkoilua.


Kun tuli viileää, niin oli jo hyvä päästä sisälle lämmittelemään. Nukkuma parvi on siihen tarkoitukseen hyvä.
Pian unikin maittoi Ladylle pikku seikkailun jälkeen.


maanantai 23. elokuuta 2021

Matka

Kun kahden kuukauden helle loppui, kuin seinään tuli tilalle hyvin kylmää. Moottoripyörät piti hetkeksi unohtaa. Jolloin oli funtsittava vallan jotain muuta aktiviteettiä.


Niinpä, me jotka olimme Covid/Korona rokotettu jo kaksi kertaa päätimme lähteä matkalle kylmyydestä huolimatta. Eipä meitä estänyt enää mikään. Ei edes lehdistön peloittelu.

Aamu herätykset ovat aina kurjia.

Kuva : Mauri Kunnas ©

Pakataan ja pakataan ... jolloin Lady pakkasi itsensä mukaan ...
(Kristiina Louhi , kirja ... Aino matkustaa)


Helsingin rautatieaseman Kivimiehet pitivät Korona/Covid maskia kasvoillaan. Niin kuin pitääkin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_p%C3%A4%C3%A4rautatieasema




Matkalle mukaan tarvittiin vain vähän. Passin ja hammasharjan lisäksi vaihtovaatteita, koska olimme useamman päivän reissussa.


Terminaalissa ei kyllä ollut ruuhkaa, kuten ennen Korona pandemiaa.


Sää oli näennäisen aurinkoista, mutta myrsky sekä kylmyys oli tulossa ja sen huomaa, kuinka tuuli tukkaa tuivertaa. (Vaan kuinkas sitten kävikään.) Tove Jansson.

Niin joo ... maskia on pidettävä julkisissa tiloissa edelleen.


Laivamme Tallink Megastar saapui.

Hullut Suomalaiset terassilla, vaikka myrsky oli repiä kattomarkiisit tiehensä. Oli hiton kylmä, mutta me halusimme katsella merelle. Oli pakko laittaa filtti polville. Onneksi sellainen oli tarjolla talon puolesta.


Tilasimme Chai Latten ja whiskyä. Sellainen kaiketi sopii tuoreelle Lordille. No aivan sama, kunhan saimme hieman lämmikettä.


Reissun jälkeen Suomessa uni maistui ja nukuimme kuin tukit ... onnellista, väsyneinä, mutta levollista unta.
Saimme ostettua kaiken mitä olimme paitsi.
Tämä oli lähinnä lepo ja rentoutumis ja ostosloma.

Kuva : Mauri Kunnas ©

Ps. Matkamme jälkeen sää on vain jatkunut jokseenkin kylmänä ja epävakaisena.
Mutta on ollut kaunistakin säätä hetkittäin.

Erään kauppareissun jälkeen oli sellainen auringonlasku, josta Tiia sanoi heti, että nyt kaikki luulevat tuon olevan kuva manipulaatiota. Mutta sitä se ei kyllä ole.
Osaavat, voivat katsella kuvan exif tiedot, jolloin voi nähdä kuvan oikeat tiedot helposti.
Yleensä ihmis silmä näkee enemmän punaista, kuin kamera. Nyt kuitenkin kamera tallensi sen mitä ihmis silmä näki.
Tämä on lähinnä poikkeus kamera normeista.

Tässä nämä lähes uskomattomat kuvat Roihuvuoresta. Oli ollut hieman sadetta ja joku viitsii ajella vielä moottoripyörällä kylmällä säällä.


Vain hetkeä myöhemmin näytti jo tältä ...


Vähän ajan jälkeen oli taivas tämän näköinen. Sitten aurinko laskeutui nopeasti ja sitten kauneus katosi.


keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Ilves

 Saimme enteellisesti  uuden Kalenterin 2021, jossa on Ilves kannessa ...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilves
http://www.suurpedot.fi/lajit/ilves.html


Kun tutkimme ympäristöä oli Ilveksen jälkiä pihalla ja ympäristössä useampana päivänä.
Verrokkina kuva sen jalanjäljestä.

Aloimme jäljittämään Ilvestä. Sen jalanjäljet johtivat tielle. Sitten ne katosivat. Katselimme tien molemmilta puolilta ja olimme jo luovuttamassa, kun huomasimme Ilveksen hypänneen korkean kannon päälle. Hyvin kissamaisesti Ilves voi seistä paikoillaan kaikki neljä tassua vierekkäin.
Tuohon ei kykene kuin kissat. Sitten se oli loikannut pikälle poispäin tiestä.
Ilmankos jäljet katosivat kuin tyhjään.


Seuravana päivänä, lähdimme jäljittämään sitä ja nyt tiedämme, että sillä suunnassa on useampiakin Ilveksiä.
Lady oli parempi pitää hihnassa ja katsoa, että se ei livahda vaivihkaan ulos.
Sillä se olisi vain yksi suupala Ilvekselle.
Siitä huolimatta Ilves on toivottu vieras meille, koska metsää riitää ympärillämme riittämiin.
Niin ja kuva siitä olisi verraton.

lauantai 18. heinäkuuta 2020

Sipoo, Söderkulla ... ynnä muuta silppua

Tallinnasta kotiuduttuamme ajelimme lähinnä Sipoon suunassa sinne sun tänne.
Ensin oli käytävä Söderkullassa Patrickin asunnolla.

Kävimme Cafe Sibben luona.

Tuo on Viikinkilaiva Sotkan kotisatama. Nyt se oli turpoamassa.



Sitten ajelimme Gumbostrandin ja sieltä Lemminkäisen luolalle. Meille se on liiankin tuttu kohde.
Kuitenkin siellä näytti kauniilta, vaikka vesi oli korkealla.


Lopuksi pieni Suomen-Ruotsalainen kevennys.


Ps.  Ai niin meinas unohtua.  Ekologisia, kun olemme niin ostimme "uuden" Tv tuolin, jonka valtasi Lady heti.
Tuossa on kai kiva nukkua päikkärit.


lauantai 23. toukokuuta 2020

Naisten puuhaa

Sää oli todella hyvä, mutta meillä miehillä työt painoivat ja siksi moottoripyörät odottivat toistaiseksi tallissa. Uudenmaan Korona karanteeni sai meidän aikataulumme sekaisin.
Tilan kevättyöt jäivät meillä rästiin ja niitä sitten puuhailimme ajamisen sijaan.
Mitä sitten naiset tekivät sillä välillä ...
Tiia istui kannolle kielojen keskelle eväskorin kanssa.
Taustalla kukkii aikainen päärynäpuu.




















No korissa ei ollutkaan eväitä, vaan lankaa kutomista varten.
















Sillä aikaa Lady istui kannolla ja väijyi ilmeisesti hiiriä.


tiistai 11. kesäkuuta 2019

Obanin McCaig´s Tower "kuningatar"

Teimme jo lähtöä, Obanin McCaig´s Towerista, kun huomasimme paikan kuningattaren. Sen huomaa rennosta kulusta ja siitä että kissan häntä on täysin pystyssä.















"Kutsuimme" sitä luoksemme. (sanatonta viestintää). Kissat ovat tuossa taidossa erinomaisia. McCaig´s Towerin kuningatar tuli välittömästi tutustumaan meihin.















Kissan luottamuksen meihin havaitsi heti. Se antautui silitettäväksi ja rapsutettavaksi. Se heittäytyi jopa selälleen. Mikä on tuiki harvinaista vieraita kohdatessa. Eivät tee yleensä sitä ikinä.















Kissa ilmestyi, kuin taikaiskusta, koska minusta on aina ikävää jättää Lady kissa Helsinkiin. Kun olemme itse jossakin reissussa. Sain paljon lohtua tästä kissasta.
Se oli jotenkin niin samanlainen, kuin Lady. Sillä oli jopa samanlainen paksu ja nukkakarvainen pohjoisen kissan turkki kuin Ladyllä.
Ehkäpä myös kaikilla Viikinki kissojen jälkeläisillä.
Nämä ovat sopeutunut hyvin kylmiin oloihin.
Kuningatar oli myöskin maatiais kissa, kuten Lady. Jonka tunnusmerkkinä on M kirjain kissan otsassa.
Jopa sen nenä on samanvärinen, kuin Ladyllä.















Kuningattarella oli myös kaunis profiili. Paksun sateen ja pakkasen kestävä turkki pintansa alla. Etelän kissojen turkki on tyystin toisenlainen.















Obanin kuningatar omassa elementissään.















Kuka sieltä tulee ?
No se oli tietenkin vaaraton Tiia.




















Sitten varpaiden harotusta, mikä on kissolle tyypillistä ... kaikkea kun pitää jumpata ja venytellä.















Ystävien keskellä on lokoinen olo.















Oletteko vielä paikalla tarkistus ... koska unohduin jumppaamaan ?















Mitä nyt ?

Sorry " kuningatar" ... meidän pitää nyt jatkaa matkaa.
Hyvästi kaunis kissa ja ihana matka ystävämme  !

Ps . Tätä kissaa jäi todella ikävä. Olen nähnyt kissoja pitkin maailmaa.
Mutta tässä kissassa oli jotakin niin tuttua ja maagista.

Pss. Sanoisin tuon olleen minulle lohtu kissa.