lauantai 18. toukokuuta 2024

Ajoa kaksi päällä

 Oli aivan pakko päästä tien päälle. Ajaminen kaksi päällä ei kyllä miellytä minua yhtään.
Eikä taatusti myöskään Tiia. Takapenkki on kova. Sissy Bar luo turvallisuutta ja on hyvä kypärä teline.
Mutta näillä eväillä lähdettiin kuitenkin. Kauden aloitamme aina Gumbostrandista.
Kohteena Gumbo Kiosk . Meitä tervehdettiin heti iloisesti ja sanottiin, että toitte kesän tullessanne.
Siltä tuo näyttikin, koska näin heti Pääskysen. Pääskysestä ei ole lorun mukaan kesään enää päivääkään.


Tilasin heti Halloumi Burgerin ja kahvin. Tuolla kuistilla on mukava istua ja seurata laituri touhuja.
Meri näkyy tuosta kauniisti. Kyllä meidän kelpasi olla, vaikka Tiia oli ilman moottoripyöräänsä.
Kuvaamisen kannalta ei ollut sopiva aika, koska aurinko on parhaimman näköalan kohdalla.
Tähän näkymään pitää teidän tyytyä.


Tiia oli huomannut ohimennessä pallolatva männyn, se on lähellä Gumbo kioskia. Otimme siitä kuvan.
Mänty näkyy mennen tullen tieltä. Ei tarvitse tarpoa minekään metsään.


Seuraava pysähdys oli tietenkin Kalkkirannassa. Siellä on hyvä grilli kioski ja kunnollinen ravintola myös. Meitä ilahdutaa siellä oleva merinäköala ja kevyt meri tuulen henkäys.
Laiturilla meitä tervehti Kalatiira.


Pyörä Kalkkirannan laiturilla.

Katselin, että miten ihmeen matalalla on merivesi. Normaalisti tuolle isolle kivelle ei voi kävellä.

Ps. Tätä reissua ei voi kuitenkaan kutsua miksikään kauden aloitukseksi. Tämä reissu oli lähinnä yhden pyörän koe ajo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti