keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Auroras Now !

Tästä on aivan pakko kertoa. Tiian sisko Sanna Kajaanissa oli kävelemässä koiran kanssa, kun hän laittoi viestin kännykällä. Siinä hän kertoi taivaalla olevan hienot revontulet.
Heti perään tuli viesti Lapista, jossa Susanna sanoi myös meille, että menkää  heti ulos katsomaan taivasta.
Olin itse hieman skeptinen, koska valosaasteen vaivaama Helsinki olisi viimeinen paikka nähdä mitään kunnollista.
Katselin kuitenkin heti toivokkaana nettiä.
Nurmijärvi jossa on meidän lähin revontuli keskus ...
Sen mittari näytti siellä punaista maximia.

Sanoinkin Tiialle, että nyt juostaan heti vesitornille. (Roihuvuori)














Vesiotornin alle saapuessanii  olin ensin hieman pettynyt ensi näkemääni, koska vain Helsingin keskusta näytti tasaisen vihreältä.
Hieno tasainen väri oli kuitenkin jopa kaupungin kirkkaimpien valojen yläpuolella.
Tämä oli todella lupaavaa.




















Nopeasti alkoi todella hieno ilotulitus. Ei edes tiennyt mihin kannattaisi katsella, kun taivaan näytelmä alkoi.

Jos katsoi suoraan yläpuolelle avautui revontulipulssi aina viuhkan tavoin. Niissä oli aina upeita erilaisia värejä mukana.
Monessa paikassa oli ikään kuin vihreää sumua. Verhon tavoin kiertelevät revontulet näkyivät parhaiten Aurinkolahden suunnassa.
Ne olivat malliltaan, eniten niitä perinteisen näköisiä





















Tässä tuollainen väriviuhka on avautumassa. Vesitorni näkyy tuossa alhaalla kuvan alalaidassa.





















Ne harvat pilvet, jotka olivat silloin taivaalla värjäytyivät punaisiksi.
Emme tietenkään saanet kuvaan mitään "hienoa", koska järjestelmäkamera on Lapissa Susannalla.

Susannalta tai lehdistä näemme varmaankin sen kuvaparhaimmiston.

Tämä oli ehdottomasti paras revontuli näytelmä ikinä Helsingissä !
Olen kovin iloinen näistä värikkäistä revontulista, joita näimme.
Vihreitä väriltään on kovin helppo nähdä suomessa tai helpoimmin Lapissa.
Nyt olemme nähneet värirevontulet kerrankin itse  Se oli hieno kokemus.
No aivan sama ... ottamattomien kuvien suhteen, sillä nyt on todella  hyvä ja iloinen mieli.






















Samaan aikaan Susannan ottama kuva Lapista, jossa väriä riittää taivaalla.
Hänellä on kuvia lisää, mutta se on sitten toinen juttu. 




Tähän perään on nyt heti lisättävä Nasan astronautti Scott Kelly ottama kuva avaruudesta.
Tästä kuvasta näemme sen, että osa punaista tai vaaleanpunaisesta väristä laskeutuu maahan päin nauhana.
Sellainen kirkastuu lähempänä maata. 
Susannan kuvasta näemme sellaisen maasta käsin Lapista  ( Lapland ).
Tokin hieman myöhemmin.
Revontulia kun riitti tällä kertaa Suomessa useammalle päivälle tähän pulssiin.















On hienoa nähdä Scott ottamia kuvia avaruudesta !
Sellainen antaa kokonaan uuden näköalan Aurora tutkimukselle.
Kiitämme häntä kovasti.


Nasa astronautti Scott Kelly@StationCDRkelly
http://aurora.fmi.fi/public_service/
http://www.aurora-service.eu/aurora-forecast/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti