tiistai 13. lokakuuta 2015

Hondan uusi bensatankki

Johdantoa :
Pitää lienee mainita, ensin pienestä tapahtumasta.
Jos oikein ymmärsin, niin asvaltilla oli hiekkaa kurvassa ja Patrick kaatui hyvin hitaalla vauhdilla Hondallaan pari vuotta sitten.
Pyörään ei näyttänyt tulleen mitään vaurioita ensi näkemältä. Myöhemmin havaitsimme että bensahanan kiinitys oli hieman taipunut.
Korjasin tuon itse ja ensi alkuun tuo näyttikin toimivan. Vasta tänä kesänä tankki alkoi vuotamaan uudestaan. Muutaman tipan päivässä.
Tuollainen pienikin vuoto saa tallin haisemaan kamalalta.
Nyt päätin, että uusi tankki voisi olla asiaa.
Selailimme hieman Ebay tarjontaa netistä ja sellainen tankki löytyikin sopivalla hinnalla.
Tilasimme sen sitten meille.

Se tulikin jo perjantaina ja maksoin siitä pienen tullimaksun tullipostiin, mutta en saanut tankkia sieltä heti mukaani, vaan he lähettivät paketin R-kioskiin, josta noudin sen eilen.
Sanoisin tuo olleen ihan turhaa. Olisivat voineet antaa paketin heti käteen. Niinkuin ennen vanhaan. 
Tämä on kai sitten jonkinlaista palvelua. ? !

Tänään sitten teimme uuden bensatankin asennuksen.
Laskimme ensin vanhasta tankista bensat kanisteriin talteen.
Tässä näette myös miten vuotava bensatankki on irottanut jopa sraippiteipit.
















Vanha bensahana ja korkki ja tankin etumaiset kumitiivisteet piti irrottaa vanhasta ja siirtää uuteen bensatankiin.
Melko alastoman näköinen on moottoripyörä ilman bensatankkia.

















Tämä on meille mallia kolmas erilainen tankki. Koska valmistajia on myös kolme. Japani, USA ja Kiina.
Tämä tankki on 2cm kapeampi, kuin se rikkoutunut edellinen oli.
Se näyttää eniten Japani Hondan tankilta, mutta on silti hieman alkuperäistä leveämpi.

Ps: Laitoimme tuohon tankbad vielä suojaksi. Joka ei näy vielä tässä kuvassa.
Vanha tankki lähtee kiertoon ja se on hyvä.
Joku ammattimies voi kyllä korjata sen helposti.
Itsellämme ei ole yhtään kunnon hitsaria ystävänä ja se on kovin harmi.
Myöskin vanhanpolven kaasuhitsari hoitaisi tuon hetkessä, tai sitten nyky osaamisen mestarit.
Ohutta tankkia ei voi hitsata kovin helpolla kunnollisesti kotikonstein. 
Bensa kun tuppaa valumaan mitä pienemmistä reijistä ulos.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti