Poikesimme kuitenkin Mikael Ackrikolan maisemiin. Ajattelin ohimennessä tutkia minne eräs tie johtaisi.
Päädyimme saaristoalus laiturille Backstensstrandiin.
Heti parkkipaikan vieressä oli hieno kahtia haljennut kivi, joka oli täysin pystyssä. Aivan ihana sellainen.
Pidän kivistä ...
Seuraavaksi kävelimme hieman törkeästi rantaa pitkin. Kysyin tapaamaltani rouvalta, että onko tämä jokin yleinen ulkoilualue ?
Hän vastasi, että tämä on kirkon maata. Johon sanoin, että se on kovin hyvä meille !
Jäimme siis paikalle hyvillä mielin.
Siis ei tämä paikka ole ehkä kovin tarkoitettu massaturismille. Eikä kaiketi ohimeneville turisteille.
Laiturin ohella oli nähtävissä tämä rantakivi.
Tähän kuvaan littyy piilojuttu. Minä olen kiven alla.
Samainen kivi sivusta katsottuna.
Jäimme tuonne toiselle ajotauolle. Jos olisi ollut oikea kesä, niin olisimme uineet tuolla varmasti.
Rakastamme kivikkoja ja huonoja uimarantoja. Tuolta ei ehkä läydy hienohelmoille mitään rantaa.
Meille tuollainen sopii aina kuin naula hansikkaseen. Me sukellus harrastajat rakastamme vaikeita rantoja.
Yhteyslaituri näkymä.
Minä laiturilla
Tiia yhteysalus laiturilla.
Oikealla oli hieno kanava tai salmi, miten sitten sen ottaa ...
Vesirajaa ...
Missä alkaa meri ja missä maa ? Kovin on kirkas vesi tuolla.
Kotiin oli tuolta kumminkin lähdettävä ajamaan, vaikka ei olisi millään halunnu lähteä. Hienoja ajokilometrejä tuli meille koko0n vain 200 km.
Ps. Mutta kävelyä ja vaellusta tuohon paljon lisäksi.
Hieno reissu jälleen kaikilla luonto kokemuksilla. Kilometreiltä viis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti