sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kauden aloitus yhdessä ...

Kun ei mikään nyt osunut kohdalleen meidän yhteisen ajokauden alkuun, niin tuli ajettua ensi kerran yhdessä myöhemmin.
Itse ajoin jo paljon aikaisemmin ensi kerran tänä vuonna. Meille ajokauden yhteinen  aloitus on aina Gumbo Kiosk.
Oli ihanaa huomata, että heillä oli pieni laajennus kioskissaan.
Tuosta on heille hyötyä keittiö tai ehkä sosiaalitiloina, ja meille sitten takaa tulevien tuulten suojana keväisin.
Hieno homma taatusti meille kaikille, niin asiakkaille, kuin Gumbo Kiosk työntekijöille.
Kiittelinkin heti heitä tuosta uudistuksesta kovasti.
Kioskin lajennus on oikealla puolella kuvassa.

Koska tämä alue on harvoin kääntyvän bussin kääntöpaikka, niin heillä on olemassa kovin vähän tilaa laajentua.
Siis laajennuksen suhteen. Mitä en toivo tulevan.  Se vaatisi koko paikan siirtymistä, joka olisi  ehkä katastrofi.
Miljöön ja hyvän palvelun takaa sen, että tänne tullaan aina uudestaan.

Asiakkaiden mielestä tämä pieni muotoinen ja hienolla meri näköaloilla oleva kioski on aivan optimissa paikassa.






"Harkimo landia," eli Sipoon ranta. Tuosta ajateltiin jotakin luxus asuntoaluetta.
Onhan tuossa ikään kuin "ranta ihmisillä" merinäköala. Mutta ilahduttaako se edessä olevien korkeiden talojen takana asuvia ?
Miljööltään tuo on melkoinen keskeneräinen rakennustyömaa.
Erityisesti meitä harmitti silloin satamaan ja vene laiturille ajo.
Sinne johtava tie oli kamalaa kynnös peltoa, mutaa ja lätäkköjä.
Mahtavat miljonäärit nauttia tuosta ?

Kävimme tuolla kuitenkin perilllä pitkällisen ajoröykytyksen jälkeen kuvaamassa meidän "kesä mopoja" merenrannalla.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti