Yltjärven linnavuori

Seuraavan kohteen löytäminen on helppoa. Saloon johtavaa entistä tie numero 1 ajetaan Helsingistä päin kohti Saloa. Pian Muurlan lasitehtaan jälkeen on käännyttävä oikealle hiekkatielle. Sitten tuolta tulee vastaan risteys ja valitaan tietenkin tämä suunta.

Suunistimme Karttapaikan kartan mukaan. Josta tämä leike on otettu.
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yltj%C3%A4rven_linnavuori

Tällä kertaa ajoimme autolla, vaikka tuonne voi ajaa hyvin myös moottoripyörillä. Jolloin löytyy hyvin parkkipaikkoja. Kohde on kuitenkin niin vaativa, että motoristi kamppeilla ei tee yhtään mitään.
Yritin ajella tietä pitkin, jolloin huomasin että pohjoispuolella oleva hiekkatie oli "heikossa hapessa".
Minun Toyotani olisi jäänyt mahasta kiinni välittömästi. Ehkä kesällä on asiat paremmin.
Sitten sattui onnen kantamoinen. Paikalle sattui paikallinen ulkoilija. Jolloin kerroimme hänelle aikeemme.
Ja, että kaipaisimme parkkipaikkaa autollemme. Saimmekin sen, hänen neuvon mukaan eräältä talon pihalta.
Ulkoilija hymyili meille ja näytti hieman epäuskoiselta kuullessaan meidän ajatuksemme.
Sitten tämän nähtyämme me ymmärrsin ulkoilijan epäuskoisen hymyn. Menimme metsään kahden mökin paikkeilta. Sitten oli ensin hypittävä kiviä pitkin puron ylitse.
Silloin vastassa oli kauhistus ... ajattelimme heti, että olimme haukanneet liian suuren palan.

Hieman toivottomana katselimme pystysuoraa rinnettä, Jokainen kiipeilijä tietää, että ylöspääsy on helppoa, mutta mitenkä on sitten alaspääsyn paikka?
Nyt oli sitten kaivettava kaikki erätaidot esille, jolloin huomasin peurapolun, joka johti ylöspäin.
Seurasimme sitä ja ihmettelimme kuinka ne kykenevät tuohon. Meillä, kun oli tekemistä riittävästi.
Kuvassa tuo nyppylä näytää kovin matalalta ja helpolta. Siitä se ei ole. Kännykän näyttö kertoi tuon olevan tarkalleen 69 metriä korkea. Sitä ei topografikartta näytä, koska kyseinen piste on liian pieni painettavaksi paperille.
Oli siis edettävä askel kerrallaan. Pystysuorassa rintessä oli pieni luola, jonka katosta oli pudonnut kiviä alas. Olisi ollut kiva kaivaa luola puhtaaksi, mutta alue on rauhoitettu.

Vilkaisu taaksemme alkuvaihessa alkoi kertoman meille totuutta rinteestä ja sen vaativuudesta.
Jos eläimet pääsevät tästä ylös, niin me myös.

Vilkaisu ylöspäin näytti aika kamalalta ... ja ajatus paluumatkasta ei helpottanut yhtään minua.

Helppoa vai mitä ? Näin vanhempaa ihmistä hieman kauhistutti, mutta nuorena olisin juossut tuonne, kuin arokauris. Koska kuntoni oli huippuluokkaa tuolloin.
Keväisin sammaleet ovat superliukkaita, joten jokainen suomalainen tajuaa tuon riskin.

Keskellä rinnettä oli tämä hauskuus. On kuin kataja kannattelisi kalliota.
Vahva kataja !

Pääsimme huipulle, jossa kännykkä näytti korkeuden olevan peräti 69 metriä. Tässä kohtaa oli kovin pieni alue, mutta istahdimme siihen ja joimme teetä ja nautimme eväistä. Oli myöskin hieno heittää takki pois päältä, koska ylös kiivetessä tuli kova hiki. Istuessamme tuolla ylhäällä, kävi myöskin mielessä kova kiipeäminen. Kuitenkin siellä ylhäällä asui selvästi rauha. Kun henki tasaantui oli jo kovin hyvä olo. Ehkä kuuma Earl Grey tee ja voileivät antoivat uutta energiaa meille.
Mikäs tuolla oli istuessa. Istua ja huilata vain ja nauttia näkymistä.
Hiljaisuudesta sekä lähes ihmisen koskemattomasta luonnosta.

 Huipulla aivan vieresämme kasvoi iäkäs kataja.

Kaatunut mänty jatkaa myös elämäänsä.

Näköalatkin olivat taukopaikaltamme hulppeita, tuolta näkyi hyvin Yltjärvi.

Yltjärvi näköala korkeimmalta pisteeltä.

Siirryimme hieman sivummalle, evästauon jälkeen, kun oli hiki hieman laskeutunut.
Tässä kohdassa näkyy hieman linnavuoren hoidollista puiden kaatoa.
Puut oli kaadettu rotkosta pois.
Ilman tuota toimenpidettä emme voisi nähdä " pikku linnavuoren ja ison linnavuoren välistä rotkoa.
Harvoin minä ihastun puiden kaadosta, mutta se oli taatusti oikein, jotta kulkija voisi havainnoida jotakin tärkeää. Joissakin tapauksissa on kulttuurin/ historian kuljettava luonnonsuojelun edellä.

Siksi nyt näimme visuaalisesti hieman enemmän historiaa.

Tuosta kiersimme ovaalin muotoista linnavuorta edelleen. Nyt näimme sen puolustusmahdin ilman puita. Lännen puoleinen jyrkänne torppaa taatusti joka ainoan vihollisen. Niin pystysuora se on.

Tiia olisi halunut vielä kiertää kallion lakea pidemmälle, mutta minulla oli muuta mielessäni. Itse halusin löytää Hjalmar Appelgren 1891 väitöskirjassa löytämät muurit ja rakennusten pohjat.
Omistan itse tuon väitöskirjan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_muinaislinnat_(kirja)

Joten vein Tiian hieman sivuun kallion laelta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hjalmar_Appelgren-Kivalo

Rakennusten pohjat ovat mitä hienoimmassa kanjonissa  ja täysin piilossa keltään.
Joka on vieläkin kovin hyvä asia. Tänne ei voi odotella mitään turisti laumoja, koska linna on lähes valloittamaton edelleenkin.
Siksi sen laki on lähes neitseellinen. Tuota luontoihmiset kiittävät.
Kuvasimme rakennusten kivijalat ... kyseessä on muinaisten talojen nurkkakivijalat.

Minä halusin jo palata, mutta ei ehkä Tiia ... kuljimme tätä kanjonia pitkin alaspäin sinne suuntaan mistä nousimmekin ylöspäin. Tämä olikin aika hauska kanjoni kaikkine ihmeineen.

Jokin valtava myrsky oli puhaltanut puita kuvaukselliseen pinoon. Ne olivat kaatuneet kanjonissa ristiin ja rastiin.

Tulimme tuota kanjonia kulkiessamme kohtaan, jossa ylös nousetessamme hieman epäröimme ja lähdimme sitten siitä sivuun kiipeämään. Kuitenkin löysimme yllättäen hirven jälkiä alas laskeutuassamme, joten ajattelimme, jos näin raskas otus kykenee kulkemaan tuosta, niin me myös.
Kulkisitko tuosta ?  Jos hirvi kulki tuosta, niin me myös.
Sellaista se on "erä Jorman tieto".

Kohdassa jossa Hjalmar Appelgren väitti olevan muurin, ja niihän se oli täsmälleen siinä. Se on vain niin sammaleen peitossa, että huono ei huomaa ja tyhmä ei välitä.

Mutta näimme tuolla jotakin  muuta mielenkiintoista. Tuossa kohdassa oli paljon kuusien kääpiä, jotka olivat kovin kauniita. (Fomitopsis pinicola)

Sitten havaitsimme juuri että tässä puolustusmuurin sivustassa näyttäisi olevan kuva muinaislaivasta mastoineen.
Ehkä tuota ei ole kukaan ennen meitä havainnut.  Mutta siinä seinässä se on kaikkien löydettävissä.
Ajatelkaa mitä huvittaa, mutta siltä se meistä näyttää ...
Masto on vasemmassa nurkassa.