keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Liedon Vanhalinna

Ajelimme Liedon Vanhalinnaan joka sijaitsee Aurajoen varrella Hämeen Härkätiellä.

Pikku katsaus historiaan :
Linnavuorelta on löytynyt merkkejä pronssikautisesta asutuksesta. Vuoden 500 jälkeen linna varustettiin linnoitukseksi. Löydöt kertovat, että siellä asuttiin aina 700-luvulle asti, 800-900-luvulla linnaa ei tarvittu.
Vanhalinna oli hyvä pysähdys ja huoltopaikka tuolloin. 1000-luvulla linnavuori linnoitettiin uudestaan.
Seuraavat 300 vuotta oli Vanhalinnan suuruuden aikaa. Tehtiin kauppaa etc.
Sitten jääkauden jälkeinen maannouseminen sai aikaan sen, että Aurajokeen muodostui Halistenkoski. Se vaikeutti kaupankäyntiä.
Asutus siirtyi lähemmäksi merenrantaa kun uusi Turunlinna oli valmistumassa.
Jolloin Vanhalinna sai nimensä ja jäi näin vanhaksi.

Edessä Vanhalinnan kartanon pihapiiri ja linnavuori on niiden takana.


Kartanon pihalta matka jatkuu kävellen pikkutornien alta, joka muodostaa portin ylös linnavuorelle.




Portin toiselta puolelta löytyvät onneksi portaat.
Moneen muuhun paikkan, kun joutuu itse kiivetä rinnettä ylös.
Portaat helpottivat kovasti motoristin elämää.

Ylhältä avautui komeat näkymät. Lähes kahden kuukauden hellejakso ilman sadetta on kuivattanut ympäristön melko totaalisesti. Normaalisti tämä alue olisi ihania kukkia täynnä.
Toisaltaan nyt vallitsevat aivan toiset värit ja maisema on silti kaunis.



Sitten "pakollista" poseerausta. Tämä on toki hyvin ymmärrettävää, koska jokainen haluaa ikuistaa maiseman ja kuvan itsestään. Kuvissa ihminen on hyvä mittatikku ja sitä toki tarvitaan.
Tiia kuvissa.



Ja sitten oli Akin vuoro.


Tuon jälkeen meillä oli retkieväs tauko. Jolloin nautimme ruuasta, komeista maisemista sekä rauhasta ja hiljaisuudesta.


Evästauon jälkeen tutkimme hieman lähemmin linnan lakea. Tuolla oli hyvä juomavesi systeemi rakennettuna. Olin hieman tyhmä, kun en ottanut siitä kuvia. No ei tuo unohdus kovasti korpee minua.
Linnoitus aikana ei puita ollut kallion reunoilla tietenkään. Kun ei ollut puita, niin eipä ollut turvaa vihollisellakaan. Talvisin nostettin joesta vettä ja se jäätyi kallioon kiinni. Superhieno puolustus strategia.




Joskus oli lähdettävä linnasta alaspäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti