Tänään oli merkillinen ajopäivä. Sipoon puolella oli kuuma ja hikoilimme talvitamineissa. Mietimme jo, että olisikohan jo kesäajopuvun aika. No ei ollut, paluu Helsinkiin oli kuin opetus Siperiasta, vain 10C varjossa. Käytiin Kesämopossa saakka, mutta ensimmäinen pysähdys oli Vekkoskella.
Kävelimme junasiltaa pitkin joen toiselle puolelle, jota ajattelimme tutkia tällä kertaa. Ensimmäinen hauska havainto oli radan alittava tunneli, joka johtaa ikäänkuin ei minnekkään.
Paikallista historiaa yhtään tuntematta, tuo on sitten kai ollut "Mansikkia" ja "Muurikkia" varten aikoinaan. Nyt alikulku on lähinnä hauska.
Mukulaleinikki täydessä kukassa.
Patomuuriin hakattu vuosiluku.
Ari ja koski.
Vesi on johdettu tästä alitse turbiineille.
Tiia kosken partaalla.
Tässä vaiheessa oli jo tajuttoman kuuma.
Onneksi pyörän päällä viileni.
Kesämopo toi meille helpotuksen jäätelön ja kylmän limun kera.
Reisssun pituus 98 km.
lauantai 11. toukokuuta 2013
lauantai 4. toukokuuta 2013
Kierros Akin kanssa
Lähtö Helsingistä halki Sipoonkorven ohitse Myllykosken. Sieltä Hinthaaran kautta Porvooseen. Johon pysähdyimme kahville jokirannan kuppilaan. Liikkeellä oli myös paljon muita motoristeja joita oli mukava seurata terassilta.
Porvoosta matka jatkui Haikkoon jonne pysähdyimme.
Jaloittelimme hieman Haikon kartanon mailla.
Aiheellinen varoitus. Heh heh :)
Siellä kukkivat valkovuokot komeasti.
Haikosta kiersimme Mustijoen kautta Porvoontielle ja suuntasimme nokkamme kohti kotia. Mukavia kilometrejä 100km. Kevään alku vaikuttaa lupaavalta verrattuna viime kesään.

perjantai 3. toukokuuta 2013
Sipoo rundi
Teimme pienen Sipoo rundin töiden jälkeen. Pysähdyimme Myllykoskelle katselemaan kevättä. Koskessa ainakin vettä riitti. Kukkia ja perhosia oli yllättävän paljon. Kevät oli selvästi alkanut.
Kiurunkannus
Mukulaleinikki
Isokäenrieska
Iltalenkin pituus 68km.
Kiurunkannus
Mukulaleinikki
Isokäenrieska
Iltalenkin pituus 68km.
tiistai 30. huhtikuuta 2013
Järvenpää
HD:n haku Järvenpäästä alkoi näin. Helsingissä paistoi aurinko lähtiessä, mutta Järvrnpäässä satoi vettä. Kerkesimme jo ajattelemaan, että näinkö tässä kävi. Säidenhaltija oli kuitenkin suotuisa ja asfaltit kuivuivat hetkessä ja loppupäivä oli sateetonta. Tappelimme hetkisen HD:n akun kanssa, sen paikalle laittaminen oli työlästä koska miinuskaapelista oli säästetty viisi senttimetriä. Kaikkea ne Amerikassa keksivätkin.
Pyörä käynnistyi ihan laakista. Eli parhaiten meidän kaikista pyöristämme.
Sitten oli vain koeajo ja lopulta pyörän Helsinkiin siirto.
Pyörä käynnistyi ihan laakista. Eli parhaiten meidän kaikista pyöristämme.
Sitten oli vain koeajo ja lopulta pyörän Helsinkiin siirto.
torstai 25. huhtikuuta 2013
Toinen kierros
Teimme toisen kierroksen, ajelimme tietysti ensiksi Gumbostrandiin kahville, josta jatkoimme hivenen kauemmaksi Kalkkirantaan.
Kalkkirannassa kumma kyllä ranta oli sula, mutta ulappa jäässä.
Grillikioski oli vielä kiinni. Odottelevat varmaankin kesää.
Tuulinen päivä, ajomatkaa kertyi 60 km.
Kalkkirannassa kumma kyllä ranta oli sula, mutta ulappa jäässä.
Grillikioski oli vielä kiinni. Odottelevat varmaankin kesää.
Tuulinen päivä, ajomatkaa kertyi 60 km.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Ajokausi 2013
Jo odoteltiinkin pitkään kevään saapumista, ajokausi oli myöhässä. Ensiksi odottelimme lumien sulamista. Nyt kun lumet ovat sulaneet odottelemme, että hiekat lakaistaan pois. Yhtä odottelua ja vielä pitää odottaa, että ilmat lämpenesivät oikeasti. Teimme ensiajon Gumbostrandiin. Kylmää tuntuu riittävän sillä meri on vielä jäässä.
Jäitä on pitänyt murskata vielä tähän aikaan vuodesta sillä itsekseen ne eivät tunnu sulavan.
Ensiajon pituus 50 km ja sormet olivat aika kohmeessa, mutta alku tämäkin.
Jäitä on pitänyt murskata vielä tähän aikaan vuodesta sillä itsekseen ne eivät tunnu sulavan.
Ensiajon pituus 50 km ja sormet olivat aika kohmeessa, mutta alku tämäkin.
lauantai 2. helmikuuta 2013
MP-13
Lähdimme porukalla katsomaan MP-13 messuja.
Valitsimme päiväksi lauantain, tuo oli ihan vikatikki
koska juuri silloin tehtiin jonkinlainen yleisöennätys.
Tässä joitakin valokuvia.
HD XL1200X Forty-Eight tässä pelissä ovat peilit inhottavan alhaalla.
Ei juuri näy mitään taaksepäin.
Tiia testaa HD XL1200V Seventy-two
jalat riittää maahan lyhyelläkin kuskilla.
Akin vuoro testata peilien toimivuutta.
Triumph Speedmaster
Uutuudessa on tanko lyhentynyt.
Tässä väsyy kädet pitkällä matkalla, toteaa Ari.
Triumph Americassa on parempi tanko ainakin minulle.
Patrick pyörän päällä.
Vaikka olemmekin chopper-cruiser "tyyppejä"
niin Duke saattaisi olla ainoa jonkun muun tyyppinen ajoneuvo meille.
Dukessa on makea saundi.
Upin pyörässä oli nastoja yksityiskohtia.
Tykinhylsy änkkänä ja kaljapullo öljysäiliönä.
Hyvin maalattu Bock-pullo näyttää ihan lasilta.
https://fi-fi.facebook.com/bockscornerbrewery/
Kaksi tapaa tehdä tälläinen pyörä.
Jos prätkän heittää vuodeksi mereen,
niin ylösnostettuna pyörä näyttää tältä.
Tosin silloin on tuloksena ruosteinen ja ajokelvoton väline.
Ehkä pitää maalata ruosteisen näköiseksi, niin kuin tämä on tehty.
Tämä kävisi elokuvaan Mad Max.
Teemaan sopiva peräkärry, sillä bensastahan tapeltiin filmissä.
Tämä futuristinen ajoneuvo on Indian.
Kuka kurkki? No tietysti Urkki.
Viimeinen presidentti...
Messuilla oli toki kaikkea muutakin kivaa.
Hyvä aloitus tälle vuodelle.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Kauden loppu
Kesän alussa oli vielä suuria suunnitelmia
ja odotettavissa paljon ajoja.
Toisin kävi.
Tämä kesä oli motoristin kannalta huonoin
mahdollinen, sadetta, sadetta ja sadetta.
Mikäpä sopisi tähän loppuun paremmin kuin tämä kuva.
Itse luontokaan ei tiedä oliko kesä vai syksy.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Talviteloille
Syksy saapui ja pyörät oli aika laittaa
talviteloille.
Vika ajo kohti autotallia.
Tässä sitä mennään kohti Järvenpäätä.
Akkua irroittamassa latausta varten.
Pieni tenkkapoo kun akku oli irti niin HD:n häly
pärähti päälle. Mistä lienee saa virtansa mutta
viheliäistä oli hetken aikaa.
No lopulta tuokin ongelma selvitettiin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Susannan toinen ajoretki
Lähdimme Susannan toiselle pidemmälle ajoretkelle.
Emme saaneet aivan koko ajojengiä kokoon,
mutta lähdimme kuitenkin.
Pysähdyimme jaloittelemaan siellä jossakin.
Sillä ei meistä ole "rautapersekisaan".
Ja Susannakin on ajanut vasta vähän.
Pitkien matkojen ajaminen vaatii totuttelua.
Susanna halusi Rebel potretin.
Väitti myös kiillottavansa hammasharjalla koko pyörän.
(saas näkee)
Aika kaksjakoinen sää, sataako vai paistaako.
Lopuksi ajoimme Kalkkirannan grillille
syömään makkaraperunat.
Grillin lisäbonus on merinäköala.
Kyllä meille kelpasi.
Syksyisiä ajokilometrejä kertyi 95 km.

torstai 6. syyskuuta 2012
Masan myynti
Suhde "moottoreihin" on omituinen,
kun Masa loppujen lopuksi haettiin niin
oli kuin olisi perheenjäsenestä joutunut luopumaan.
Vaikka Masa on pelkkää rautaa niin sisältyi siihen
monia iloisia hetkiä.
Molemmat tytöt ovat saaneet nauttia siitä koko sydämellänsä.
Voi mainita, että tämä pyörä oli yksinkertaisesti ylivertaisen hyvä.
Masa nostettuna peräkärryyn.
Kunnolla kiinnittäminen on tärkeää kuljetuksen kannalta.
Hyvästi Masa!
Toivottavasti tuot yhtä paljon iloa uudelle omistajalle kuin meille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
.jpg)

.jpg)