Kuten jo mainitsinkin oli majapaikkamme hyvässä paikassa tuota varten. Meni vain hetkisen, kun olimme jo nurmi viheriöllä. Siitä jatkoimme kulkua kohti Arhur´s Seat. Tuossa on ensin kiivettävä pystysuoralle rinteelle, jos haluaa nähdä jotakin.
Se on sinänsä jo vaikuttavan näköinen. Kiipesimme siis asutusalueelta oikealta tähän matalalle nyppylälle aamuvarhaisella. Jo tämä oli mukava välietappi.
Toisella etapilla Tiia pitelee hattuaan, koska tuulee kovasti. Tuossa takana on se oikea huippu, jota oikeasti tavoittelemme.
Se ensimmäinen nyppylä näkyy nyt Piikkihernepensaan takana. Mutta ensin on meidän tutkittava tämä erikoinen pystysuora alempi rinne. Ja niin myös teimme.
Jatkoimme pystysuoran rinteen seuraamista, vaikka tavoittemme oli jo meidän takamme.
Tässä tuuli Susannan tukkaa tuivertaa. Olemme nyt hevosenkengän kaltaisessa painaumassa ja vielä on matkaa ylöspäin tällä vaelluksen sivuhypyllä.
Edinburghin keskusta näkyy jo hyvin täältä.
Toinen kuva "on otettu jotakuta" majoituksemme suuntaan. Tulimme tuolta matalammalta omakotialueelta tänne.
Jatkoimme jyrkänteen tutkimista. Kuvasta näkee hyvin, kuinka Susannan villapusero käyttäytyy tuulessa. Se pullistuu kuin purje.
Rinne nousi vain yhä ylöspäin.
Kun tuuli kovaa, oli jossakin vaiheessa viisaampi maata mahallaan, jos halusi katsoa jyrkänteen reunan ylitse.
Vatsallaan olo oli turvallisempaa tuulisessa säässä. Koska äkillinen puuska voisi vaikka pudottaa ihmisen tuolta alas.
Jatkoimme edelleen jyrkänteen reunalla kulkua ... Edinburghin keskusta alkoi näkymään yhä paremmin.
Nyt olemme jo lähellä korkeinta huippua, josta kaupunki näkymä vain paranee.
Lopulta olimme kohdassa josta näimme kaiken tarpeellisen. Tuulee kovaa, Tiia pitelee hattua ja minä tuen häntä tuulessa.
Tuossa kohdasta näkyy hyvin Edinburghin linna.
Tämä oli parempi paikka hahmottaa kaupunkia, kuin kartta. Hyvin nopesti ymmärsimme missä on mikäkin kohde.
Tuolta rinnejyrkänteen huipulta teimme täys` käännöksen ja lähdimme kulkemaan kohti sitä oikeaa kohdettamme, joka näkyy kuvasta hyvin ...
Tästä paikasta näkyy meille kaksi vaihtoehtoista reittiä. Vuoren oikealta puolelta kulkeminen olisi fyysisesti kovaa, mutta jotkin pitävät fyysisistä haasteista. Reitin valinta on aivan itsestä kiinni.
Kun minä olen "harrastus" kasvitieteilijä, niin vuoren keskipaikkeilla oleva reitti oli ainakin minulle se houkuttelevampi. Toisaaltaan myös fyysisesti hieman keveämpi mahdollisesti.
Näin ainakin ajattelimme tuota etukäteis` valintaa. Ei sitä parasta reittiä voinut tietää ennakkoon.
Oliko se huono tai hyvä valinta ?
Jotta pääsisimme ylös huipulle on ensin meidän tehtävä vaellus alas laakson pohjalle ...
Aivan heti ei päässyt vuoren juurelle vaan piti ensin kävellä halki niityjen. Tähän kohtaan Mr Hulot jätti "taikurin hattu" kaniininsa elokuvassa. Näillä vihreillä niityillä oli muitakin kaniineita sille seuraksi ja ruokaa yllinkyllin tarjolla.
Tässä kohtaa pysähdyimme ja pohdimme sitä oikeaa reittiä vielä
kerran. Lyhyin reitti on ilmeisesti aivan liian rankka. Joten
jätimme sen väliin.
Nyt kuljemme vuoren poikittavaa polkua, joka on erittäin hyvä
minulle rehevyydessään.
Tutkittavia kasveja riitti tämän reitin varrella. Siitä olin
todella iloinen.
Kun vehreä metsäinen rinne loppui oli vastassa vuoren puolivälissä vihreä niitty. Pidimme tuossa pensaan vieressä eväs ja tee tauon. Koska siinä oli pieni tasainen kohta, jossa termospullo pysyi hyvin pystyssä.
Olisihan kurjaa jos thermospullo lähtisi pyörimään rinnettä alas. Kiinni sitä ei enää saisi.
Myöskin oli mukava istua hetkeksi alas lepuuttamaan jalkoja.
Tuossa istuskellessa voi kuvitella, ettemme ole korkealla. Syynä siihen on että tämä laakson pohja on jo aika korkealla kaupungin lähtötasosta.
Ruohoisen alueen jälkeen oli kiivettävä loppumatka irtokivistä ja rosoista kallionyppylää. Se oli kurja kävellä, mutta sinne kipusimme lopulta.
Täältä näkyi jokapuolelle esteettä. Nautimme rauhassa hienosta näköalasta, ennen pitkää paluumatkaa. Taustalla näkyy meri ja muutamia saaria.
Nyt oli helppo hymyillä.
