maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kärämäellä

Seuraavaksi ajoimme Kärämäelle Rikala aihetta koskien. Tämä on jäänyt kurjasti asutuksen keskelle ja on kulunut sekä kaltoin kohdeltu ajatelleen sen hienoa historiaa.

Kärävuori on puuton ja aika suoraseinäinen. Se on ollut varmaankin pelottava uhka vihollis purjehtioille. Kuitenkin sen toinen reuna ei ole kovin puolustettavissa. Mutta hieno vartiopaikka se on ollut aikoinaan. Tämän seinä oli merenpuolella Viikinki aikoina.
Tästä on jo paljon helpompi kuvitella miltä Rikalanmäki näytti ilman metsää.

Ps. Savumerkit vastasivat tuolloin kännykkää.
On oikeastaan hupaista, että suomalaisen  kännykkämme nimi on Nokia.
Joo. .. nokea tuli siis niinä aikoina savumerkeistä.

Nokia on siis murre ilmailmaisu asiasta. Heh heh !
 
















Rikalan mäki on minun oikealla puolellani taustalla.






























Kamalasti zoomaten sain kuvaan metsäisen Rikalanmäen.  Tuolloin talojen kohdalla lainehti meri.
Meren katoaminen johtuu tietenkin jääkauden jälkeisestä maannoususta.
















Zoomaten näkyy täällä myös joki/meri.
















Rankkaa nyky totuutta kuvina.
Kärävuorella on nyt vesitorni, jonka eteen on suotu asutusta.
















Teiden ja asutuksen leviäminen tappaa kulttuuri arvoja. Luulisi, että talot voisi tehdä muuallekin, kuin aivan kallion kupeeseen.
Luulisi lääniä suomessa riitävän. 

  























Ps. Nyt on pakko päivittää jälkikäteen tuosta hieman. Tiesin tuon jo etukäteen ...

Pudonnut lohkare Halikossa, joka on Salonkaupungin välitön kylkiäinen.
Kävimme Halikon Kärämäellä moottoripyörä retkellä aikaisemmin.

Jo tuolloin ihmettelin talonrakentajien rohkeutta. Toisaaltaan sen edessä olevat talot ovat kauniin kallion peittona. Itse en olisi ikinä antanut rakennuslupaa tuohon, koska se tuhosi kulttuuri historiallisen maiseman.
Vain neljä vuotta tuon käyntimme jälkeen kävi juuri niin, kuin tuolloin itse uumoilin käyvän. Palasin tähän asiaan vain siksi, että pienen tutkimuksen mukaan uusi romahdusvaara on todellinen.
Halikko haluaa lunastaa talot pois, koska kallion tukeminen maksaisi miljoonia. Ja olisiko se kallio enää edes sen jälkeen kaunis tuon jälkeen?
Betonia rakoihin ja porattuja rautatappeja ja metalliverkko tuon lisäksi. Tuskin edes Museovirasto olisi tuohon suostunut. On helpompi ja halvenpi purkaa nämä talot pois tuosta.
Jos joku ei suostu, niin tuskin vakuutusyhtiö antaa kotivakuutusta mitään korvausta seuraavan kerran.

Tässä kuva siitä, kuinka lohkare vyöryi oikeaalla olevan valkoisen talon saunan peltikatolle, josta kimpoisi puiden oksien lävitse naapuri tontille. Siellä se hajosi kolmeen osaan. Suurin lohkare osui hyvin kalliin Audin kylkeen.

Tämä ei siis ole minun omistama kuvani, vaan lehdistön julkaisema.
Oman ajatukseni mukaan tapahtui näin, johon lisäsin nuolet.
Se kertoo tästä tapahtumasta minun ajatukseni.
Ja niin kävi myös. Tälläinen ennustaja ukko minä olen.
Juuri näin kävi, kuin ajattelin ...
Vyöryi kivi vasemmalta tai muusta suunnasta niin sitä en tarkalleen tiedä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti