tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kajaani

Tällä kertaa me lähdimme Kajaaniin lähinnä tyttären lapsen ristiäisiin.
Hyödynsimme tuota retkeä hieman muutenkin.
Kajaanin MP näyttely on kasvava tapahtuma. Soisin sille enemmänkin katsojia.
Näytteille asettajia oli kohtuullisesti  ja alan harrastajia oli myös kiitettävästi paikalla.
Tämä on myös hyvä tapa tavata muita motoristeja.
Hyvä kevään aloitus näin pohjoisempana.

Tämä 883 sporster oli HD osastolla  näytillä.






HD kolmipyöräisenä ei ole minusta enää moottoripyörä, vaan lähinnä mönkijä.
Joku voi tietysti olla muuta mieltä, mutta ihan miten vaan.

















HD:n sivuvaunu versio edustaa siirtymistä perheelliseksi tai käy vaikkapa koiran kuljetukseen.

















Rakennettujen pyörien kilpailussa tämä miellytti eniten Tiiaa ja Patrickia.

















Edellisen pitkäkeulan tankki.
















Sen sissybar oli näin simppeli.
Mutta mielestäni hyvin toimiva ja kaunis.

















Oliskohan tuo HD pannupää ?
Nyt joku HD friikki tietysti älähtää ... mutta minun tekstejä saa toki kommentoida vapaasti.
 















Tässä kuvassa älyttömän makea auto jopa motoristeille !
Kajaanin Akin Chevrolet, jota Patrick pääsi ajamaan.
Tuon ainutlaatuisen maalauksen teki Aki itse.

















Kun Helsingissä on prätkäkeli, niin pohjoisessa on vielä lunta.


















Hyvin tuo kulkee jäisellä tiellä.

















Päädyimme lopulta Vimpelin vaaran huipulle.
Jossa Susanna oli mannekiinina konepellillä.
















Sukulaisia huipulla.
















Jee... tämä on nastaa.
Odottelemme myös pohjoisen kevättä hartaasti.


















Lopuksi pieni tietovisa.
Mikä liikennemerkki tämä on ?
















Jos ette heti keksineet, niin se on ohitus kieltomerkki.
Tuollainen oli aikoinaan käytössä virallisesti.
Merkin virallinen nimi on ohiajo kielletty.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vilkkureleistä

Minulla jäi jotain mietittävää vilkkureleistä.
Ensin etsin nelikulmaista vilkkurelettä. Sitten havaitsin että tämä onkin pyöreä, sekä se ollut aina "nenän alla". Siis akun vieressä.
Kun sitten kiskoin tuon pois, niin huomasin että sinä on vain 2 napaa. Pistokkeeseen sen sijaan tuli 3 johtoa.
Tässä tämä vanha.
















Moottoripyörät ovat siirtyneet led valoihin ja vilkkuihin. Huono oli tuollaista löytää mistään.
Motonet toi ratkaisun auto releenä . Se on mallia elektroninen.
No sama se on tietysti minulle ... kun kerran toimii.
















Nyt jäi vain askaroittamaan 3 napaisuus.
Voihan tietenkin olla, että kolmas johto ei vie minnekään, tai sitten vie.
Tuo lopullinen tieto voisi tehdä hyvää.

Mutta näillä eväillä mennään, kunnes joku viisaampi kertoo totuuden minulle.

Ps. Minulle kerrottin äskettäin, että kolmas napa liittyy Jenkki käytäntöön.
Heillä palaa kuulema aina ylenaikaan vilkkuvalot, jotka alkavat vilkkumaan vasta kun käsketään.
Olisiko tuo sitten se oikea vastaus ?
Kommentteja kiitos !

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Porvoo ja muutakin.

Tänään suunnitelimme uutta ajoretkeä jonnekin.
Mutta Susannan Rebelin vilkku ei toiminut.
Totesin, että tarvitsimme uuden vilkkureleen.
Aamu matka suuntautui All Right ja Storm kauppoihin, jotka ovat nykyisin vierekkäin.
All Right kaupassa oli vain led vilkun rele.
Kävelin viereisestä ovesta sisään Stormille. He myivät ei oota.
Mutta sanoivat , että auton villkkurele toimii yhtä hyvin , joten aja läheiseen Motonet kauppaan.
Parempaa palvelua tuokin.
Storm otti pisteet kotiin tällä kertaa hyvällä neuvolla.
Ostinkin lähellä olevasta  Motonetistä 2 relettä.
Tallilla vaihdoin Patrickin ja Susannan pyörään releet, koska pyörät ovat saman ikäisiä ja yhtä aikaa ostettuja. 

Vihdoin ajoretki pääsi käyntiin.
Tänään oli kuitenkin kylmä tuuli ja tuntui todella edelliseen ajoretkeen verrattuna viileältä.

Tässä Patrick ja Susanna Porvoossa ilmaisessa Mp parkkipaikassa.
Porvoo todella pitää turisteista huolen. Sen kertoo nämä jokirannan ilmaiset Mp parkkipaikat.
Siksi tuolla käy paljon motoristeja, jotka jättävät melkoiset tulot kaupungin kassaan.
Jos pysäköinti tehdään moottoripyörille hankalaksi, niin silloin ei siellä kukaan käy.
Se on tasan varma asia. Millään muilla kuuttajaryhmillä ei "puskaradio" toimi niin hyvin kuin  meillä motoristeillä.

Kuva Porvoossa :
Patrick, joka opiskelee moottoripyörä asentajaksi ja Susanna.
















Aurinkoisesta, tuulisesta ja viileästä säästä huolimatta me ajoimme 120km.
Näin lähti myös Patrckin ajokausi käyntiin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Aivan mahtavaa !

Tänään kävi juuri niin kuin odotinkin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli tyyntyi lähes 0m/s . Ilma lämpeni ja pian oli 12C varjossa.
Oli siis aivan pakko lähteä pienelle ajoretkelle.
Päädyimme Gumbostrandiin. Ostimme kahvit Gumbo Kiosk´ista ja istahdimme terassille.
Katselimme siellä viimeisiä sulavia jäitä meressä ja kuuntelimme lokkien kirkunaa.
Melkoisen kesäisen tuntuista.
Gumbo Kiosk on eräs motoristien tapaamispaikka. 
Erittäin mukavaa oli myös keskustella sinne tulleen matkamotoristin kanssa.

http://www.gumbokiosk.fi/
















Istuttuamme tovin lämpimässä päätimme ajaa seuraavaksi Kalkkirantaan.
Siellä oli hieman viileämpää, koska meri on avoimempi. Saaria ei ole niin paljon edessä suojana.


















Susanna halusi ottaa auringossa kiiltelevästä pyörästään kuvan.

















Kun Susanna tuli Karigasniemeltä Helsinkiin oli paikkakuntien välinen ero melkoinen.
Karigasniemellä lienee 1 metri lunta ja paras moottorikelkkakeli.
Helsingissä sitten ollaan jo hyvin lähellä kesää.
Ajaessa havaittin sitruunaperhonen.
Ei siis yhtään ihme, että tyttö on pelkkää hymyä.
















Krookuksetkin kukkivat.






























Ajoa tuli 73 kilometriä.
Eli tästä se lähtee käyntiin !

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Ajokausi 2014

Tänään oli minulla tällaista yksinäisen miehen puuhaa. Kun muut ovat töissä ja minä kotona, niin ...
Päätin hakea moottoripyörät yhteen talliin, josta ajoin välittömästi auton ulos.
Auto saakin olla syksyyn saakka ulkona ja moottoripyörät sisällä. Niin on parempi.
Mottoripyöriä "rakastan", ja auto on minulle vain pakollinen välttämättömyys.
Ensimmäinen työ minulle oli ladata akut vielä kerran uudelleen ja sitten asentaa ne paikoilleen.

Kaikki sujuikin hyvin kunnes tuli Murffyn laki vastaan. Viimeinen akun pultti putosi kotelon taakse, kuten voitte arvatakin.
Piti irroittaa kotelo, jotta sain pultin kaivettua esiin.
Loppu työ sujui kuin lennossa.
Sitten oli aika käynnistää pyörät. Tiian pyörässä on heikko akku,  joten pyörä piti käynnistää mäkilähdöllä.
Susannan pyörä oli jostakin syystä todella vaikea käynnistää. Se johtui, ehkä vähäisestä polttoaine määrästä.
No en tiedä todellakaan, missä oli vika, mutta sainpa pyörän käyntiin.
Lopuksi minun piti ajaa koeajot kullakin pyörällä.
Aki on työmatkalla Skotlannissa, joten HD on edelleen laittamatta kesäkuntoon.

Koeajo sää oli ihanan kaunis, mutta tuuli oli kovin puuskainen.

Kun olin yksin, niin oli huono ottaa itsestä kuvaa, joten otin vain kuvat pyöristä tallissa.
















Pressut on poistettu. Akut on asennettu. Pyörät on koeajettu, joten kaiken pitäisi toimia.

Joten julistan uuden ajokauden avatuksi harvinaisen aikaisin !
















Huomenna pitäisi olla lämmintä ja tuuletonta.
Kuvittelisin sen todellakin olevan meille ajokauden oikea aloitus.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

MP 2014

Talven välietappi MP näyttely auttaa kummasti ajokauden aloituksen odotusta.

Minä itse odotin mesuilla eniten näkeväni Yamaha XV 950/R ( Star Bolt ) tai Yamaha SR400. Lopputulos oli nolla, sillä Yamahalla ei ollut osastoa ... Harminpaikka.
Onneksi yhdellä osastolla oli jokin kovasti rakennettu XV950, josta sai jotakin osviittaa.

Sitten iloisempiin asioihin.
Ehdottomasti näyttelyn  kaunein helmi oli Norton. Sen valmistus on aloitettu uudestaan hyvin pitkän tauon jälkeen.
Kuva puhukoon puolestaan.
















Aloitimme katselun ensimmäiseksi HD osastolta, kuten tavallisesti.
Patrick testaa pyörää.
















Triumph Scrampler LSL special edition oli eräs kiinostavimmista pyöristä.
















Herttoniemen alkuperäis asukkina olen asunut Soliferin tehtaan lähistöllä aina.
Siksi nämä Solifer mopot herättävät nostalgiaa. Kavereilla oli tuollaisia, sillä Helsingissä Tunturi ei ollut mitään.
No, Ok onhan tuokin hauska peli tavallaan.
Jos joillakin oli Helsingissä Tunturi, niin laittoivat siihen Soliferin takalokasuojan ja niin sanotun jenkkiraudan taakse.

Täytyy mainita, ettei minulla itselläni ollut mopoa koskaan, vaan  ajoin sellaisella vasta 20 vuotta myöhemmin ensi kerran.
Minä odottelin kylmän viileästi vuoden kauemmin ja ajoin suoraan mottoripyöräkortin. Hankin itselleni ensipyöräksi Jawan, jolla aloitin ajoharrastukseni.
Täysimääräisen kortin sai silloin siihen aikaan suoraan. Toisin on nyt . 
No,  jokatapauksessa Solifer edustaa kyllä kauneinta mopoa minulle ikinä. .
















Indian klassikkopyörä.
Tuosta tulee mieleeni ihana DVD leffa. Maailman nopein intiaani.
( The World`s Fasted Indian )

















Indian Chief pyörää on aloitettu myös valmistamaan uudestaan.
Pidän enemmän tuosta vanhemmasta mallista. Se on paljon ilmavampi.
Tässä pyörässä ärsyttää nuo kamalat peltilokasuojat.
Toki tuo on vanhan mallin kopio ja joku voi tykätä tuosta tuollaisena.
















Susanna löysi Kawasakin. Totesin vain, että et voi olla tosissasi !
Muoviluodeille on aivan oma käyttäjäkuntansa.
















Rakennetuissa pyörissä oli paljon jo ennen nähtyä.
Tämän pyörän pinnat kuitenkin kinnittivät huomiomme.

















Tässä ketjuista tehdyt pinnat.

















Koska nyt on kuitenkin talvi ja joillekin mottoripyörä vaihtuu kelkkaan.
Lapsille jotakin... Polaris.




















Ja emmän Lapin tuntureille sopiva Lynx.















Loppu mietintää :
Valitsimme sunnuntain, joka oli rauhallisin päivä. Viime vuonna olimme lauantaina ja silloin oli kaikkien aikojen yleisö ennätys.
Varustepuolelta Aki osti itselleen uuden ajotakin. Kypäräkin löytyi Eurobikerin osastolta.
Sellaisen voimme hakea helposti heidän liikeestään suoraan.
Kaikkea kivaa näimme ja koimme.

No mitä sitten nyt ?
Istumme hangessa ja odottelemme kevättä.
No ei vaiskaan ... Heh heh !




keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Talvi säilytys

Kun meillä on kovin monta moottoripyörää, niin ne on ollut aina pakko säilyttää talven ylitse kolmessa eri autotallissa.
Niin myös nyt.
Mitä sitten pitää tehdä talvi säilytyksen eteen ?

Ensimmäiseksi lisätä tankkin bensiinin stabilaattori.
Ettäkö miksi ?

Siksi että nykyinen lyijytön bensiini ei säily kauan aikaa. Se kerkeää hajoamaan hartseiksi talven aikana.
Mökkiläiset ovat lienee havainnet sen, että ruohonleikkuri tai moottorisaha ei millään tahdo käynnistyä keväällä.
Bensa on hajonnut hartsiyhdisteiksi ja sellainen tukkii kaasuttajan kovin helposti.
On ainakin 2 vaihtoehtoa  Ostaa pienkone bensiiniä rautakaupasta, tai lisätä tankkin tilkka bensiinin stabilaattoria.
Kevään käynnistyksen helpotukseksi me lisäänmme stabilaattorin talvisäilytys bensaan.























Akut pitää irrottaa puhdistaa ja ladata pari kertaa talvessa.
















.... ja kovin viisasta on peittää pyörä pressulla, jottei tarvitse heti keväällä puhdistaa sitä pölystä.
















Nyt tuo kaikki on tehty. Ajot on ajettu tältä vuodelta.

Tämän vuoden kesäsää oli ihanteellinen moottoripyöräilyyn.
Aurinkoa ja hyviä ajokelejä on riittänyt.

Kiitos lukijoillemme tältä vuodelta !
Ensi keväänä ajaminen ja uudet tarinat jatkuvat.
Ajettua tuli tietenkin enemmän, kuin blogista voisi kuvitella ... mutta kaikesta ei aina kannata kirjoittaa.

MP näyttely taitaakin olla se meidän seuraava etappi. 


maanantai 21. lokakuuta 2013

Talvisäilöön

Ajosäät kestivät tänä vuonna pitkään. Sitten ne loppuivat nopeasti ja jopa hieman yllättäen.
No ei ihan niin kuin se tavallinen  hokema : Talvi yllätti taas autoilijat.
Tiesimme toki sään vaihtuvan.
Nyt vain työ rajoittti vapaa-aikaa, ja se sai meidät hieman myöhäiseksi.

Sitten on myös asia mitä ei sitten millään tiedosta, vaikka tietääkin asian.
Lähellä Helsinkiä Järvenpäässä on talvi silloin, kun Helsingissä on syksy.
Lumihanki ja HD ei ole mikään iloinen yhdistelmä.

















Akin takana ajaessani kiinnitin huomioni ylempään pakoputkeen joka heilui aina kiihdyttäessä.
Kuulostelin myös että pyörä pitää isompaa ääntä, mutta en ollut aivan varma asiasta.
Perille tullessamme tutkimme asiaa ja huomasimme, että takimmaisen sylinterin pakoputken kiinitysmutterit olivat pudonneet.
Pienen nettitutkimuksen avulla huomasimme tuon olevan tyyppivika.
Nyt pitää hankkia kuparimutterit tai sitten Nordlock mutterit ensikesää varten.
Nuo mutterit ovat olleet ilmeisesti aina löysällä ,sillä Akin takana ajaessani olen havainnut heikkoa putken liikettä aina.
Olen vain itse kuvitellut tuon olevan aivan normaalia.

Siis täysin väärä luulo!

Kiristäkää, tarkkailkaa sylinterin pakoputki muttereita  tai vaihtakaa
ne heti, jos teillä on uudempi HD 883 "Evo".
















Akun irroittaminen ja "hälyn vaimentaminen" oli nyt helppoa ja nopeaa toisen kerran, kun tiesi tällä kertaa mitä tehdä.
Omat pyörät ovat vielä odottamassa talvi lepoa varten laittamista .

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Girl power

Moottoripyörät ja pin up tytöt ovat olleet kautta aikojen lyömätön yhdistelmä.
Tässä pieni otos ...




















Asennetta täytyy olla.

Me and my bike.




















Ajot alkavat olla lopuillaan tältä kesältä.

maanantai 30. syyskuuta 2013

HD : n öljynvaihto

Teimme Akin Harrikaan ensimmäisen öljynvaihtohuollon itse.
Japanilaisiin pyöriin verrattuna HD on aika omintakeista suunittelua.
Asiaa ei helpota yhtään tuuma-avainten käyttö.
Asentamiseen  tarvittiin tuumatyökaluja, joita onneksi ostimme jo kesäloma matkalta Tuurista Keskiseltä.

Öljyksi tarvittiin dieseliin sopivaa moottoriöljyä, vaikka pyörä käy bensalla ?!
Siis ohjekirjan mukaan ...

Tuon lisäksi vaihteistoöljy tarvittiin erikseen ...
Siis ...
Kuvassa tuo vasemman puoleinen purkki. 
Se on samanlaista "jäykkää tervaa" kuin minun Yamahan kardaaniakselissa tai skoottereiden peräöljy.
Miksi tarvitaan kahdet eri öljyt,  kun Japanilaiset pyörät pärjäävät yksillä ?
HD firma myy omia öljyjä, jotka ainakin minä korvaisin jollakin vähemmän kaupallisella Eurostandardi öljyillä.
















Vaihteistoöljy valutettiin pois moottorin alla olevasta pultin reiästä. Itse pohjapropu oli varustettu kumisella o-renkaalla ? !
Yleensä muissa moottoripyörissä se on varustettu pehmeällä  metallitiivisteellä, niin kuin myös autoissa.
Lisäksi pohjapropun kierteisiin tarvittiin putkiteippiä. Tosi kummallista.

Öljy lisättiin enskan tarkistus luukusta sisälle. Luukun pultit olivat myös varustettu kumisella o-renkaalla ja kiinnitetty ruuvilukitteella sen lisäksi ?!
















Moottoriöljy poistettiin pohjassa valmiina olevaa letkua pitkin. Letku oli tukittu muutaman sentin pituisella muovitulpalla. Muovitulppa oli kiinnitetty letkuun putkiklemmarilla.
Omituista suunnittelua.

Öljynsuodatin oli normaali, moderni, kuorellinen ja moottorin ulkopuolinen.
Muutama ongelma meillä kuitenkin oli.
Öljynsuodattimen vieressä aivan liian lähellä oli anturi, joka voisi rikkoutua avatessa.
Olimme ottaneet asian huomioon ennakkoon ja Aki oli ostanut valmiiksi peltisen avaimen.
Ohutreunainen avain aukaisee suodattimen päädystästä vääntämällä.
















Seuraava iso ongelma oli se, että suodatin oli väännetty niin lujaa kiinni ettei lähtenyt auki käsivoimilla.
Onneksi minulla oli pitkä T-avain ja massavasara. Silti aukaisu vaati töitä melkoisesti.
Lopulta suodatin lähti auki, mutta peltiavain ei enää lähtenyt suodattimesta irti kuin tuurnalla hakkaamalla.

Laitoimme uuden suodattimen ja öljyt pyörään ja sitten käynnistimme pyörän.
HD käynnistyi helposti ja mistään ei vuotanut öljyä.
Hyvä me !

Lopuksi voi vain todeta, että aina toisten asennusten jäljiltä on yllätyksiä.

Ajatelmia:
Öljynsuodatin oli väänetty kuivana kiinni, ilman kumitiivisteen voitelua.
Tai sitten asennettu törkeästi koneella ilman momenttia.
Kysessä ei ollut HD ongelma.


HD on melko erilainen pyörä mitä olemme tottuneita huoltamaan.
Aina oppii jotakin uutta.

Ps. Joku lukija valitti hieman kirjoitetusta lauseesta vaihteistoöljy ja siitä mistä tämä tökötti laitetaan sisälle  ... no minusta on aivan sama onko tuo sitten voimansiirtoöljy tai vaihteistoöljy .
No mitä väliä jos asia ymmärretään.
Ohje lienee tärkeämpi kuin nimet, ja se pieni opastus tuleville Hd miehille tai naisille.

Ps. tämä on linkki jälkikäteen tuosta seuraavaan öljy ongelmaan. Ja muuhunkin huvittavaan.

http://mckucko.blogspot.com/2018/06/hd-n-huolto-2.html

perjantai 6. syyskuuta 2013

Korjausta

Vaasan retkellä rikkoutunutta Hondan pakoputken kiristintä sai odotella tovin.
Tilasin osat Storm motorista jo kauan sitten. Lupasivat ne kahden viikon kuluttua, jolloin myös aikoivat soittaa minulle.
Kolmen viikon turhauttavan odottelun jälkeen ajoin sattumalta Stormin ohitse.
Ajattelin käydä kysymässä siellä että : "Missäs ne osat ovat?"

No siellä selvisi, ettei heillä ollut mitään tilausta olemassa tai edes sellaista ollut lähtenyt mihinkään !?
Olin asioinut ilmeisesti jonkin "kesäloma tuurarin" kanssa aikaisemmin.
Onneksi paikalla oli nyt tuurarin sijaan vakituinen myyjä.
Sanoinkin hänelle että : "Paa sitten osat tilaten uudestaan."
Osien odottelu ei kestänyt kauan. Kului alle pari viikkoa, niin  soitto tuli kotiin.

Hain nämä hyvin kromatut kiinikkeet  niin vauhdilla, kuin kykenin.

















Jaa ... että miksi sitten tällaiset kalliin puoleiset kiinikkeet ?
Koska Susannan Hondaan on asennettu Leo Vincen Silvertail putket.
http://www.leovince.com/en


Mielestäni auto saa näyttää miltä tahansa, mutta moottoripyörän pitää olla viimeisenpäälle siisti  ja aina kiiltävä.

Normaali kiinikkeet olisivat olleet toki halvemmat, sekä hyllystyä heti saatavissa. Niiden paikoilleen laittaminen tosin vaatisi ''änkän'' irroittamista ja sellainen vie suhteettomasti aikaa.
Lisäksi putket voisivat alkaa vuotamaan, jos niiden asettelu muutuisi.

Nämä Leo Vincen osat voi laitaa suoraan paikoilleen ilman isoa "remonttia". 

Iloitsin jo heti osat nähtyäni ja vielä iloisemmaksi tulin, kun sain ne alle torihintaan.
Ilmeisesti Storm haluaa pitää asiakkat tyytyväisenä .
Tulivat Stormilla mukavasti minun turhautumista vastaan.

Hyvä Storm motor !
















Eipä hassumpaa !
Nyt asiasta tietämätön ei edes  huomaa mitään eroa edelliseen verattuna.
Tai edes minkään puuttuneen tai vaihtuneen.
Kauempaa katsottuna kaikki näyttää entiseltä.
Koko jengi voi olla tyytyväinen Storm Motorsia myöten, sillä netistä tilaaminen vie helposti työpaikat Suomesta.

Tätä kuvaa katsellessa ei voi kaivata pakoputken pudonnutta kartiota.
Putket ovat aivan riittävän kauniita näinkin.
Vai mitä olette mieltä ? 


perjantai 23. elokuuta 2013

Piilovika

Piilovikoja on joskus lähes mahdoton etsiä.
Ostimme aikoinamme 2 samanlaista Hondaa. Pian huomasimme, että toinen niistä kulki hitaammin ja kiihtyi heikommin. Pyörän vääntökin oli huonompi.
Totesimme, että se kävi laihemmalla ja tyhjäkäyntiä piti säätää isommalle.

Ajattelimme, että kaasuttajassa olisi roska, tai että hana olisi laskenut jotakin suodattamatta ohitse.
Iroitimme suuttimet ja puhalsimme ne paineilmalla puhtaaksi ja havaitsimme tosiaankin sakkakupissa olevan roskan.
No, ei tuo juuri ole meitä auttanut ja ongelmaa ei löytänyt edes huoltoasentaja.
Totesi vain pyörän käyvän hieman liian laihalla.

9800 km myöhemmin sai tarina jatkoa ... Patrick pyyhälsi tallille ja sanoi, että tankki vuotaa.
No siltä se näyttikin aluksi. Katselin tuota hetken ja huomasin, että se oli bensahana ongelma.
Ajattelin, että hana on löysällä ja aioin kiristää sitä, kun bensa letku putosi yllättäen ?!!!

Hanan nippa oli poikki. Totesimme myös sen olleen poikki lähes aina, ja että bensaletku oli pysynyt paikoillaan vain "Pyhällähengellä".

Asiassa oli tietenkin se hyvä puoli, ettei tarvinut työntää pyörää mihinkään.
Olisihan ollut kurjaa olla tuolla pyörällä jossakin Vaasassa saakka missä aikaisemmin kävimme,
Patrick jäi hyväksi onneksi silloin kotiin kissavahdiksi.


Mitä tuosta ongelmasta seurasi ...
Kyselyn jälkeen maahantuojan Hondan alkuperäishana maksoi 75€.
Ebay hinnat 25€ ylöspäin haitarilla.
MotoPowerilla  bensahana maksi vain 14€. Tilasimme sen hanan.

Posti ( Itella ) pystyi kadottamaan hanan Tampereen ja Helsingin välille puoleksitoista viikoksi.
Tänään tuon sitten saimme ja asensimme paikoilleen.
Teimme heti asennuksen jälkeen pienen koeajon, noin 80km.
 















Ja Heh!     Nyt bensa kulkee ilman ylimääräistä vuotavaa happiannosta. Pyörä kulkee kiihtyy ja vääntää täysin erilailla.
Tyhjäkäyntiruuviakin piti penentää yhden kierroksen verran.
Ai, että miksi sitten ei tuota ei huomattu aikaisemmin.
Koska bensaletku oli työnnettu hanaan saakka kiinni.
Vaikka noinkin se pysyy hyvin paikoillaan kuten kuvasta näkyy.