Heti aamulla kävin hakemassa tilaamani Yuasa akun Yamahaan.
Sitten laitoin kolmeen muuhun pyörään akut ja bensaa.
Tein niillä lyhyet koeajot. Kaikki näytti hyvältä.
Myös oma Yamaha käynnistyi heti uudella akulla.
Nyt oli syytä lähteä ajamaan silläkin vähän pidemmälle.
Sain Susannan mukaani tälle retkelle.
Kun alkoi olla viileä, niin päätimme ajaa Gumbo Kiosk tauolle.
Gumbo Kiosk oli jo auki. Ostimme kuumat kaakaot ja vastapaistetut omenamunkit.
Lisäenergia ei ole ikinä haitaksi.
Varsinkin, kun molemmat maistuivat erinomaisilta.
Laiturilla ei ollut montakaan vene kävijää, mutta muutama kuitenkin.
Istuimme tovin ja katselimme veneiden tulemista ja menemistä.
Lokkeja lenteli ja näimme muutaman naakankin.
Auringon säteet olivat hienot ... kuten kuva näyttää.
Matalalla oleva aurinko sai veden kimaltelemaan hienosti
Jees !
Tästä tämä hauskuus vasta alkaa.
Ps. Meriteemaan liittyen, saimme tänään Ruotsista tilatut Muumimukit.
Siellä nämä ovat normaalia kallimpia, koska osa rahasta kaiketi suunnataan Itämeren suojeluun.
Räddä Östersjön eli Pelastakaa Itämeri.
Suomesta näitä ei saa ... Harmi kaikkien puolesta !
Mukit ovat aitoja Arabian tehtaan mukeja. Tehdas sijaitsee Helsingissä.
Håll Sverige Rent.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Ajokausi 2015 aloitus
Tänään oli sitten se päivä, jolloin pystyi aloittamaan moottoripyörä kauden.
Aamu näytti kurjalta, mutta puolen päivän jälkeen aurinko alkoi paistamaan pilvettömältä taivaalta.
Lopulta oli 10,5C ja olematon tuuli.
Pihalla kukkiva Jouluruusu ennakoi aikaista kevättä.
Itse ennakoin ostamalla ja tilaamalla molempiin Yamahoihin uudet akut.
Tiian akku oli alkuperäinen Yuasa vuodelta 1999 .
Koska se kesti näin kauan ostin uuden samanlaisen.
Kovin paljon ei ole akkumalli muutunut vuosien saatossa ...
Kierrettävät korkit tiivisteineen ovat vaihtuneet painettaviin/ nostettaviin korkkeihin.
Uusi akku on vasemmalla.
Omassa Yamahassa oli Varta akku, josta en tiedä onko se pyörän alkuperäinen mallia 2003.
Joka tapauksessa se lopetti toimintansa kerrasta.
Tuli sitten tilattua Yuasa, Vartan tilalle.
Kuvassa tämä vanha akku.
Ensi ajot suoritettu.
Meidän nurkilta kaupunki poisti hiekat sopivasti aamulla.
Tien päällä oli tänään runsaasti motoristeja.
Joten kausi on avattu meillä ja ehkä muillakin etelä-suomessa.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015
MP 2015
Vihdoinkin kauan odottamamme MP 2015 alkoi.
Menimme sinne vasta sunnuntaina, koska osalla porukkaa oli työpäivä.
Olimme suunnitelleet aloittavamme katselun HD osastolta, kuten yleensä.
Nyt he olivat jättäneet osallistumisensa täällä kertaa väliin.
Toivoin etukäteen näkeväni HD osastolla Dyna Low Riderin.
Pyörän päällä istuminen olisi kertonut sen tiedon, että sopisiko se minulle mitoiltaan.
Harmi ... mutta tällainen HD vaihtopyörä siellä kuitenkin oli ....
Jatkoimme kierrosta ja seuravaksi vastaan tuli tämä messujen todellinen helmi.
Näin jälkikäteen tämä oli mielestäni tällä kertaa parasta messuantia.
Ducati Scrampler Icon. Sen ajoasento oli hyvä ja korkeus sopiva minulle.
Tangon leveys tekee siitä varmasti hyvän ajettavan. Moottori oli pudotettu alas jäärata vehkeen tavalla. Painojakauman vuoksi toinen sylinterikin oli miltei vaakatasossa.
Tuosta minä pidin heti ensisilmäyksellä.
Patrick testaa myös Ducatia.
Sitten heti seuraavaksi löytyi jälleen jotakin mistä pidin kovasti.
Indian Scout näytti ja tuntui makealta pyörältä.
Sen mitat sopivat täydelliseti minun kokoiselle ihmiselle.
Tässä Scout pyörässä on vähemmän peltiä ympärillä.
Siis pyörä on plootua, mutta mukavan avoin kokonaisuus.
Indian Chief on melkoinen peltilehmä tähän verrattuna.
Indian Scoutin tankki.
Akin vuoro testata Indian Scoutia.
Arvelen mielessäni, että hän taisi myös hän pitää pyörästä.
No ehkä tuo hyttyspyydystin Scoutissa ei ole kiva.
Tarkoitin tietenkin syyläriä en tyttöä ... Heh heh .
Vapaasti hengittävät ovat parempia.
Komea on Scout myös edestä katsottuna.
Viime vuonna poissa ollut Yamaha, oli nyt mukana messuilla täysillä.
Kun itselläni on pyöränä vähän ajettu XV, niin halusin nähdä sen päivitetyn nykyversion.
Yamaha XV950/ XV950R.
Pyörä on todellakin haastanut HD 883 valta-aseman amerikassa.
Se myy enemmän kuin luulisi siellä. On siis keksitty Japanissa jotakin suurenmoista.
Tässä tämä Yamaha hienous.
En vaivaudu edes kommentoimaan tuosta mitään.
Jopa Tiia pystyisi ajamaan tuolla uudella versiolla.
Pyörä on sen verran matala.
Mutta minun oma XV on hänelle liian korkea.
Tiia omistaa oman XV pyörän, jolla hän ajaa aina kesäisin.
Tämä on Yamaha SR400.
Se moottoripyörä on hauska klassikko. Se on kiksillä käyntiin potkittava yksisylinterinen.
Pyörää tehtiin viimeeksi joskus 70 luvulla. Se oli muistaakseni SR 500 silloin nimeltään.
Se olisi hyvä alottelu pyörä jollekin.
Japanissa SR400 on huima naisten suosikki.
Nyt tuota saa nykyisin päivitettynä uusiotuotantona.
Nyky tehot ovat varmaankin samoissa arvoissa.
Akille tuo on tietenkin aivan liian pieni kooltaan.
Mutta tätä pyörää ei voi ohittaa millään, koska se on vain hieno lajissaan.
Yksisylinterisillä on aivan oma kannattaja joukkonsa.
Ja mistä pyörästä voi löytyä noin ihana soundi ...
Tai ainakin ennen vanhaan löytyi.
Putkestahan tuo ääni riippuu.
Tuleva/valmistuva MP mekaanikko Patrick löysi jotakin hänelle mieluista.
Yamaha XJR1300.

MP 2015 Rakennetut pyörät
Rakennettujen pyörien osastosta olisi saanut helposti liikaa kuvia.
Hienoja sekä ennen näkemättömiä pyöriä oli tällä kertaa useita.
Valittelen heti etukäteen, jos joku teidän lemppari puuttuu kuvista.
Kaikkea ei voi millään kuvata ja mahduttaa blogiin.
Kun mopojen virittelystä puhutaan paljon, niin ei jonkun rajoitte prikan poistaminen ole virittelyä.
Muualla euroopassa ei mopoja rajoiteta, paitsi ruotsissa ja suomessa.
Ja me muka ollaan jossakin EU :ssa.
Samat säännöt kaikille euroopassa toivoisin.
Tässä on oikeasti viritetty mopo.
750cc moottori.
Kysymykseen ajaisinko ? No en metriäkään.
Koneen etukinnitys näyttää heikkolta ja eivät taida jarrutkaan olla kummoiset.
Tuossa olisi polisilla ihmettelemistä, jos sellaisella jäisi ratsiassa kiinni joku mopopoika.
Onneksi tämä kuuluu kategoriaan joke.
Rakennettu Yamaha XV, hyvä kun edes tunnistaa tätä Viragoksi.
Pidän tuosta kovasti.
Menisikö autolla vai moottoripyörällä ?
Mikä mahtaa olla tuon kilohinta ?
Rautaa rajalle sanoi motoristi, kun tullin ohitti.
Piikkiin on satsattu ....
Mikä sitten on oikeasti piikki ?
Se on 25 pennin raha.
No sitten asiaan ...
Piikki eli 125cc pyörä on harvalla niin kauan aikaa, että sitä kerettäisi tuunaamaan.
Siksi tämä oli lajissaan hieno.
(Sata piikki jos halutaan hienostella)
Lähemmin nähtynä. Tuon eteen on nähty paljon vaivaa.
Piikkejäkin voi tuunata, varsinkin jos on motoristi perheellä monia lapsia.
Pyörä siirtyy aina seuraavalle.
Muutama hyvin maalattu pyörä myös sieltä löytyi.
Scandinavia Wiking aiheita. Syystä tai toisesta meille mieluisia.
Historialla on osuutensa asiaan.
Sama pyörä takaa katsottuna.
Runkoon integroitu bensatankki oli erikoinen ja hauska idea.
Illuusio ... takarenkasta näkyy lävitse.
No, ei takarenkaan keskellä todellakaan ole yhtään mitään.
Rajun näköinen lopputulos.
Hyvät jääpiikit renkaissa.
Olisi kiva päästä joskus kokeilemaan jäätiköllä ajamista.
Ajettu on, mutta silloin ei olut kyllä yhtään nastaa renkaissa. Ja meno oli sen mukaista.
Ostin itselleni vuonna 1970 jääratamoottorilla varustetun Jawan. Sen sylinteri oli vaakatasossa.
Jawa oli kuitenkin katuversio, jollaisia oli vain 2 kappaletta suomessa rekisteröitynä.
Sillä sitten aloitin ajoharrastukseni.
PS.Moottoripyörän tuottama ilo ei ole laantunut yhtään. Ajaminen on aina yhtä kivaa.
Ps. Huomasimme erään kesänäyttelyn mainoksen.
Pitää yrittää käydä tuollakin, jos kerkeämme.
Olemme taas askeleen lähempänä ajokautta. Ja niin on hyvä !

torstai 22. tammikuuta 2015
Aikaisemmin tapahtunutta
Tammikuun puolella Susanna oli vielä sitä mieltä, että tulisi MP 2015 messuille muun ajoporukan kanssa. Hän juuttui kuitenkin Lappiin.
Syynä saatoi olla vaikka hienot revontulet ( aurora)
Komeat ovatkin.
Tai sitten tämä moottorikelkka Yamaha SRX
Ehkä hän viihtyy pakkasessa -34C.
Oli syy mikä tahansa, niin yksi oli joukosta poissa ...
Ja Susanna ei tullut tällä kertaa Lapista Helsinkiin MP messuille.
Hieman harmi, kun odottelimme kovasti myös häntä saapuvaksi.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014
Hyvää joulua lukijoille !
Koska asumme Pohjois-Euroopassa, niin täällä on nyt alkanut oikea talvi.
Lapissa on yli -30C ja Helsingissä on nyt jouluaatto yöllä pakkasta -11C.
Moottoripyörillä ajaminen on tähän vuodenaikaan mahdotonta.
Vuorokausi ennen jouluaattoa näytti ulkona tältä.
Tove Jansson ... Muumien ( Moomin ) piirtäjä (Suomi/Finland) toivotti aikoinaan näin
Hyvää Joulua ja Uutta vuotta !
.... teille kaikille maailmassa, tällä ihanalla Unicef kortilla.
Minä myös toivotan Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta teille blogin kaikille lukijoille !
Ps. Nyt on Toven 100 vuotis juhlavuosi.
Joulun teemaan sopii tämä kuvan Unicef ajatus hienosti.
Kun on minulla on moottoripyöränä Yamaha ja kahvimukina Yamaka, ... niin tästä on hyvä siemailla teetä/ kahvia tai glögiä näin pakkas säällä.
Japanissa Yamaka tehtaalla on aito lisenssi tehdä Muumimukeja.
Tilasimme tällaiset mukit Japanista, ystävältämme Miyukilta.
Olemme kovin kiitollisia ja kumarramme Miyukille syvään.
Suomalaiset/Finland mukit "tehdään" Arabian tehtaassa Helsingissä.
Ihmettelen kovasti, että miksi Arabia ei tehnyt meille suomalaisille tätä mukia jouluksi ? !!
Vaan meidän piti hankkia tämä muki Japanista saakka.!!!
Mukissa lukee toisella puolella Tove 100.

tiistai 21. lokakuuta 2014
Ajokausi loppui
Näin tämä 2014 ajokausi kulki loppuun.
Pyörät laitettiin pakettiin.
Kaksi ensimäistä olivat helpot ja nopeat hoitaa talvilepoon.
Seuraavaksi :
Akin HD:n siirtoajo ei ollut niin hauskaa huvia sillä ilma oli -1C, mutta toki lumeton.
Voisi sanoa, että oli kylmää ja pelkkä akun irrottaminen jäädytti meidän näpit.
Eilen sain vihdoinkin tilaa kahdelle seuraavalle pyörälle.
Tuo hieman odotutti sattuneesta syystä.
Talli oli täynnä sinne kuulumatonta "romua" meidän kiusaksemme.
Ajokelit ovat olleet hieman outoja.
Kausi alkoi kovin varhain ja lämpöisenä. Sitten tuli "kosto", kuten Susanna epäili jo etukäteen.
Hän sanoi että eivät tällaiset säät voi jatkua näin pitkään ja näin hyvinä.
No joo, lunta räntää ja rakeita satoi vuorotellen sekä arktinen jäämerituuli pohjoisesta puhalsi miltei kuukauden putkeen.
Oli siinä kestämistä, varsinkin kun Tiialla oli lomaa juuri silloin.
Etukäteen suunniteltu itä-Suomi retki jäi pakosta väliin.
Siis aivan yhtä outoa säätä, kuin tämän vaahteranlehden syysväritys.
Aika ällöttävän näköinen aniiliinin värinen lehti, vai mitä ?
Sitten kylmä säätyyppi vaihtui äkisti lämpimäksi.
Pian oli lähes liian kuuma ajaa moottoripyörävarusteissa.
Lämmöstä ei kyllä kannata ikinä valittaa.
( Kyllä Siperia opettaa ja talvi tulee aikanaan ... tuo pitäisi aina muistaa. )
Ajokelit jatkuivat sen jälkeen pitkään aivan loistavina, kuten tämän aroniapensaan syysväri.
Loppukauden säät osuivat lähes hienosti kohdalleen, ainakin meille.
Siinä oli sitten tämän kesän tarinat.
Ajokilometrejä on tietenkin tullut paljon enemmän, kuin blogista voisi päätellä.
Kirjoittelin vain mielestäni kiinostavimmista asioista teille blogiin.
Mp messut ovat kaiketi tulossa seuraavaksi. Niin olettaisin ...
Nyt odotellaan innokkaasti tulevan kevään ja kesän uusia seikkailuja.

lauantai 4. lokakuuta 2014
Ketjujen ja ratttaiden vaihto.
Molemmat Hondat kaipasivat uusia ketjuja ja rattaita.
Mietimme mistä hankkisimme osat edullisemmin.
Patrick keksi, että netistä Englannista tilaamalla saisimme ne kaikista halvimmalla.
Hän tilasi sieltä Lextek ketjut, etu- ja takarattaan.
Osat tulivat hienosti kotiin ja halvalla.
Asensimme osat paikoilleen tänään.
Työ oli kovin helppo. Ensin piti avata koneen poski.
Aukaista tarvitsi vain kaksi pulttia ja irrottaa vaihteen siirtäjän tanko.
Myöskin eturatas oli vain kahdella pultilla kiinni. Se ei tarvinnut edes ulosvetäjää.
Ketjut olivat kiinni ketjulukolla. Vanhojen irrottamiseen ja uusien asentamiseen ei tarvinut kuin ruuvimeisselin.
Uudet ketjut olivat juuri sopivan pituiset uusien erikokoisten rattaiden kanssa.
Vaihdoimme samalla kertaa myös pyörien välityssuhdetta.
Takarattaan vaihtamiseksi piti irottaa koko takarengas.
Asiassa oli se hyvä puoli, että pystyi voitelemaan samalla kertaa myös taka-akselin.
Tässä ovat paikoillaan uudet kullanväriset ketjut ja takaratas.
Uusissa ketjuissa olivat valmiina hyvät rasvat, joten niitä ei tarvinut edes voidella.
Lopuksi piti laittaa vielä ketjusuoja paikoilleen.
Koeajoa ei voinut kunnolla suorittaa, koska alkoi satamaan vettä meidän kiusaksi..
Kahden Hondan ketjujen irrotus ja uusien paikoilleen laitto vei aikaa noin 5h.
Työ oli kivaa ja suhteellisen helppo tehdä.
Jälkikirjoitus :
Koeajo on suoritettu, ja voin kertoa että rattaiden piikkimäärien muuttaminen onnistui 100%.
Huutavat yläkierrokset katosivat ja kullakin vaihteella voi vääntää pidemmälle kiihdyttäessä.
Huiputkin taisivat kasvaa.
Harmi, ettei tuota ole ymmätänyt tehdä aikaisemmin.
Myös englannninkielisillä Honda Rebel saiteilla ovat päätyneet samoihin ajatuksiin
oikeista piikkimääristä kuin me.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)