Sturjan

Kun elokuu on ollut mitä on. Eli lähes joka päivä on ollut kuurosateita lähistöllä, niin ajaminen on ollut hieman satunnaista.
Lauantai oli upea päivä ja sunnuntaissakaan ei ollut valittamista.
Lähdimme sitten porukalla ajamaan. Kiertelimme kaiken maailman pikkutiet ja päädyimme Tirmoon. Josta ostimme sielllä olevasta kaupasta retkieväät ja suuntasimme kulkumme Pellingin lossille

Nyt olemme Sundön puolella ja Tirmo on salmen toisella puolella takanamme.

Lossi vielä hieman lähemmin. Sää sen kuin kirkastui meidän iloksemme. Oli hyvä viilettää kauemmaksi kauniita teitä ja siltoja pitkin eteenpäin.

Päädyimme Sturjaniin, kuten niin usein olemme tehneet.

Kallio millä olemme usein istuneet ja syöneet eväitä etc.
Niin teimme tälläkin kertaa. Täällä ei ole mitään palveluita, mutta alue on kaunis ja hiljainen.
Ihmisen on hyvä joskus istua aloilleen ja kuunnella hiljaisuutta. 

Sturjanin laituri, josta jatkuu saariston venematkat kauemmaksi. Sturjanin merivesi oli tänä vuonna häkellyttävän kirkasta. Joskus tuo sisälahti on ollut hieman samea levästä. Nyt tuo olisi käynyt helposti uimiseen.
Siis jos on itse merenranta ihmisiä ja älyää mistä voi uida. Tämä ei tietenkään ole kovin selvää muille kuin meille merenrannikko ihmisille. Merirokot voivat aiheutta hieman ongelmia ja silokalliot meriheinineen tois´ paikkakuntalaisille.
Mutta kerta kaikkiaan meri on ihana uima paikka.

Sturjanin venevajat/ aitat ovat kauniita. Tällaista hienoutta ei ihminen juuri näe, mutta kamera havaitsee tuollaisen hienosti. Ihmisellä on yleensä liikaa virikkeitä ympärillään.
Kamera kuvaa sen sijaan mitä näkee.

Lopulta tuolta oli poistuttava, koska "kahvihammasta kolotti". Niinpä pyyhälsimme Benita´s Café.
http://www.pellinge.net/benitascafe/
https://fi-fi.facebook.com/benitascafe/

Täältä se apu löytyi helposti ja istuimme sielläkin tovin. Nauttien kahvista ja jäätelöstä.
Pyörät jätimme tähän. Tuosta olisi voinut pulahtaa helposti uimaan jos simmarit olisivat olleet mukana.

Päätteeksi ajoimme takaisi lossille. Olimme unohtaneet, että oli sunnuntai ja mökkiläiset palasivat kaupunkiin. Lossille oli pienoinen jono. Mutta ei se haitannut yhtään tahtia, koska oli mukavan lämmintä. Pääsimme mukaan jo lossin toiselle kierrokselle.

Lossin ohjaamohytti.

Ja muutenkin ylöspäin kuvausta ...

Kotiin kerkesimme vasta joskus 17.30, ja olimme kovin tyytyväisinä ajoretkeemme.
Ajomatkaa taitoimme täällä kertaa 189Km.

Makkaran paistoa Áhkkuvoara/Áhkkuvárri

Minä inhoan kaikkien nimien suomalaistumista Áhkkuvoara/Áhkkuvárri on oikea nimi.
Tämäkin vaara on nykyisin nimeltään Akkovaara. Aivan yhtä typerää kuin ruotsinkielisten nimien suomentaminen. Olisi parempi, jos paikat olisivat aina alkuperäisnimillä.
Tämä ei ole mitenkään meiltä suomalaisilta pois !

Hyvistä viitoituksista vaelluspolulta ... Kun polkua ei kyennyt näkemään maaston vuoksi, niin joihinkin paikkoihin oli merkitty sinistä väriä. Polku siis jatkui tuosta kallio halkeamasta ylöspäin.

Kierrrettyämme vaelluspolkuja, niin kaipasimme jo taukoa, joten suuntasimme nuotiopaikalle.
Nuotiopaikalla oli pieni puuliiteri, saha, hakkuupölkky ja kirves ja puita.
Myöskin metallisia makkaratikkuja oli liiterin seinällä koukuissa tarjolla.
Olisi lähes typerää antaa vaeltajien aina katkoa makkaratikut lähimaastosta.

Vaikka oli satanut kovasti, niin puiden sytytys sujui hyvin ensi alkuun.





















Pian syttyi pieni liekki, tai niin luulimme.

Hetken aikaan näytti, että tulenteko onnistui heti.

Läpimärät puut pistivät kuitenkin kovasti hanttiin meille.
Tuossa vaihessa oli melkein savua enemmän, kuin tulta.

Ei me aito Stadilaiset olla kuitenkaan tyhmiä. Pian paistoimme makkarat kuten pitikin.
Tarjolla olevat puut olivat vain lähes kamalia. Mitä liene lahoja märkiä suopuita.

Nuotiopaikka oli hieno ja penkkejä riitti nuotion ympärillä meille.

Ps. Aivan liikaa jäi meillä näkemättä tuolta, mutta kaikki mitä näimme oli super hienoa !
Tänne tulemme vielä uudestaan.

Lasten hupia

Kaikki maailman lapset pitävät puista ja rakastavat niissä kiipeämistä.

Tektoninen Áhkkuvoara/Áhkkuvárri

Koska alue on geologisesti ainutlaatuinen, niin laitan tektonisesta jäljestä kuvia ...
Kallion vaakahalkeamisesta eräs kuva. Ihaninta minusta on tässä kuvassa koivujen kasvaminen kallionraosta. 

Tämä ei ole niin selkeä esimerkki. Se näyttää lähinnä myyttien pirun heittämiltä.

Tästä ei ole edes mitään epäilystä. Vain maanjäristys voi jättää tuollaisen jälkeensä.

Áhkkuvárri, Áhkkuvoara pirunpelto

Lähes Jättiläisen luolan vieressä oli Pirunpelto.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunpelto

Menimme sitä katsomaan.
Heti luolan jälkeen kykeni tästä näkemään Pirunpellon.

Pirunpelto näkymä ylhäältä päin.

Ensimmäinen ja nopein kuvattava.

Sitten koko lapsi porukka kuvassa..

Jättiläisen luola

Siirryimme polkua pitkin kohti Jättiläisen luolaa. Matkalla riitti erilaisia marjoja kylläisyyteen asti. Mustikoita, juolukoita, puolukoita ja variksenmarjaa. Söimme siellä niitä kylliksemme vatsamme täyteen.

Tässä juolukka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juolukka

Ja tässä variksenmarja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Variksenmarja

Jättiläisen luolaan kuljetaan tätä rotkoa pitkin.

Tiia luolan ovella.

Sannan lapset luolan ovella miettimässä uskaltaisiko tuonne sisälle.

Ari puolessa välissä luolaa kuvaamassa mitä olisi jatkona. Koska meillä ei ollut mitään lamppua mukanamme.

Kameralla otettu kuva näyttää näin että luola jakuu pidemmälle , mutta sitä pitäisi kaivaa hieman lisää auki.
Lopussa oli hiekkaa kiviä ja muuta turhaa tavaraa haitaksi.

Seuraava etappi Áhkkuvárri, Áhkkuvoaralla

Kylttien mukaan lähdimme seuraamaan luolakierroksen suuntaan. Nyt alkoi näkyämään louhikkoa.
Ne olivat useimmiten hienon jäkälän peittämiä. Jäkälät muodostivat kauniita kuvioita kivien pintaan.

Sitten ero tektoonisen ( maanjäristyskivi ) ja merenrantakivi muodoista. Geologia on minusta hyvin mielenkiintoista.
Muinaisen merenrantakivet ovat muodoltaan pyöreitä.

Maanjäristys kivet ovat malliltaan enemmän kulmikkaita. Luontoa on ainakin minun helppo lukea näinkin etelässä ollessa.

Tektoonisia kiviä kuvassa..

Áhkkuvoara Áhkkuvárri huipulla

Áhkkuvoara, Áhkkuvárri sanat ovat saamea. Sana voara on ilmeisesti kadonnutta metsäsaamea. Elikkä Kainuun saamekieltä olettaisin.
Várri tarkoitta vaaraa ja edustaa pohjoissaame kieltä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Saamelaiskielet
Áhkku sana on Saamea ja sana tarkoittaa isoäitiä / vanhaa naista. Ahku oli äjihin eli ukkosen jumalan puoliso.

Pääsimme vihdoin  Áhkkuvoaran huipulle.
Polku näytti täältä ylhäältä katsottuna tältä.

Huipulta avautui hieno järvimaisema. Ärjänsaari näkyy taustalla hienosti.

Áhkkuvoaran huipulla oli myös vettä paikoitellen. Rinnesoiden muodostuminen on vain ajan kysymys. Rinnesuo on kovin mielenkiintoinen näky.

Pieni lammen alkukin sieltä löytyi.

Vaellusreitit oli hienosti merkitty ja eksyä siellä ei voinut millään.
Vaeltajista oli huolehdittu hyvin ja ilman karttaa pärjäsi suunnilleen. 

Áhkkuvoara tai Áhkkuvárri

Motoristit siirtyivät hetkeksi autoilijoiksi, eli lähdimme ajamaan autolla kohti pohjoista.  Matkasää oli kelju kuurosateineen. Kuitenkin Kuopiossa oli miltei hellettä ja sen jälkeen puolipilvistä. Noin Iisalmen kohdalla Tiia sanoi autossa jonkin käryävän. Pysähdyimme tutkimaan asiaa.
Totesimme kuskin puoleisen etujarruun olevan tulikuuman. Jäähdyttelimme jarrua tovin ja jatkoimme kuitenkin matkaa kohti Kajaania, mistä oli apua saatavilla Kajaaniin Akin muodossa. Nilkutimme sitten 100km matkan hyvällä tuurilla eteenpäin. Onneksi mikään ei sytyttänyt autoa palamaan. Jäimme ilman autoa muutamaksi päiväksi.
Mennän sitten hieman tarinassa edelle ... Akilla on tilaa ja tarvittavat työkalut.

Purimme jarrun täysin palasiksi ja hiomme rälläkkällä ruoste pinnan puhtaaksi. Lopuksi voitelimme kaikki tarpeelliset pinnat kuparitahnalla.
Räläkällä hiomme myös jarrupalojen korvakkeet millin ohuemmaksi. Nyt jarrupalat menivät hyvin paikoilleen uudestaan.
Kaikki toimii taas hyvin.
Olen suunattoman kiitollinen Akille tästä avusta.
Kiitos kovasti !!!

Autottomuus sai aikaiseksi, sen että saimme Sannalta kyydin Áhkkuvoara tai Áhkkuvárri.
Kyyti oli hieno asia ja vaellus matkaseura myös tietenkin.
Áhkkuvoara/Áhkkuvárri on muinainen Lappalaisten riitti paikka.
Alue on tektonista maanjäristys aluetta. Pirun pellolla on nähty aarnivalkeita ja virvatulia.
Rovasti Antti Andelinin 1860‑luvulla tallentaman tiedon mukaan alueella on muinoin asustanut Lappalaisnoita ja tietäjä, todellinen shamaani.

Alkumatka oli yhä märkää sateen jäljiltä ja ylhäältä rinnettä pitkin valui vettä purona, mutta pian lämmin sää alkoi meitä helliä toden teolla.

Reitti jatkui aina vain kauniinpana.

Pian poronjäkälä valtasi alueen. Tuolla poroille on riittänyt ruokaa.

Poronjäkälä ja puolukka.

Hirvenjäkälä kasvoi myös poronjäkälän rinnalla.

Ylöspäin mennessä männyt alkoivat olla mielenkiintoisen näköisiä.
Voaran laella tuulee ilmeisesti välillä kovaa tai puunjuurille on liian vähän maata.