Nyt olimme hieman erimieltä suunasta. Aki ja Tiia halusivat ajaa pölyävää hiekkatietä Pettuun, jonne pitää kulkea lossilla.
Minua tämä myöhäinen idea ei kinnostanut, koska pyörät olisi pitänyt pestä helteen kuivattaman tien ajamisen jälkeen. Kaivossa oli minimaalisen vähän vettä. Ja halusin käytää sen saunomiseen ja muuhun tärkeämpään.
Toinen asia oli nälkä. Teki jo mieli ruokaa luolaretken jälkeen..
Ja jos Pettu olisi pääkohde, niin olisimme siellä varhain ja ajoissa. Nyt meidät oli kuitenkin kutsuttu Mc Salo vieraiksi.
Yksi vastaan kaksi ... järki ja aikataulu voitti.
Ajelimme siis syömään. Ulkoluodon ja Niksaaren välissä on hyvä ruokapaikka Nixor, jonka ohitimme tänne ajaessa jo aikaisemmin.
https://www.ylostalo.fi/nixor
Luulen, että ruoka rauhoitti matkakumppanini.
Kahvila/ ravintola Nixor sopii hyvin motoristeille. Se on hyvässä paikassa ja näköala merelle on kohdillaan.
Söimme isommat ja pienemmät hampurilaiset tilauksen mukaan jotka sopivat kullekin.
Parasta tuolla oli alkoholi tarjonnan lisäksi kunnollinen 0% olut ruuan kanssa nautittavaksi.
Osa niistä 0% on aivan karmeita ...
Nykyisin onneksi jo osataan niiden valmistus.
Merinäkymä on kyllä hieno. Tänne kannattaa koukata vaikka ohimennessä.
Pyörämme parkissa terassilta katsottuna.
Vieressämme oli feikki tai leikki loisto. Se on kuitenkin kaunis. Se sopi hyvin tähän miljööseen.
Paluumatkalla ajoimme Mathidedalin ruukeille. Ei ollut liiemmälti aikaa tuohon visiittiin.
Rannassa oli Undine alus.
Tuosta tulikin mieleeni ihana Ondine elokuva Irlannista. Kun olemme siellä käyneet, niin tämä on meille tärkeä asia. Miljööt ovat siellä aivan rakastettavia.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ondine_(elokuva)
Mathidedal Ruukeista hieman asiaa ...
Toimivat siis veden voimalla, kuten tavallisesti.
Vesi virtasi kuten yleensäkin ruuki rakennuksien alitse, jolloin saatin sen voima suoraan käytöön.
Ps . Täältä oli sitten "kiire" Mc Salo ajoporukan tapaamiseen. Tykkäsimme heistä ja tapaamme heidät taatusti toisten.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2018
Ulkoluodon luola
Kun vihdoin olimme alhaalla oli Aki jo taas edennyt. Me tulimme luolaston "aloitus paikkaan."
Ei kuin vain sisään ja heti tutkimaan luolia lähemmin.
Laskeuduin alemmaksi luolaan ja huomasin, että Aki oli jo mennyt tuon luolan valoaukon toiselle puolelle. Meillä oli toisiimme suora näköyhteys. Me jäimme kuitenkin tutkimaan tätä ensimmäistä kohtaa tarkemmin.
Mentäessä luolassa oikalle oli siellä lisää tilaa ... kävin sielläkin ja havaisin, että se suunta johti ulospäin. Joten palasin heti takaisin.
Luolassa oli pari hienoa ja kuivaa tasoa, jossa muinais´ ihmiset ovat voineet nukkua.
Tiia näyttää kuinka näillä tasoilla on voinut viettää yönsä. Toki kivipatja on kova.
Muinais´ ihmiset osasivat toki pehmustaa sänkynsä luonnon materiaaleilla ja sekä taljoilla hyväksi nukkuma paikkaksi.
Sänky tehtiin yleensä käyttäen neljää lovettua puurankaa. Niiden väliin kerättiin luonnosta pehmusteita. Alinna lienee havuja ja niiden päällä jotakin muuta. Heinää, kaislaa, naavaa, kanervaa etc.
Lopuksi päällä oli taljat. Peittona oli tietenkin toinen talja.
Aikamme tutkituamme luolaa, niin menimme ulkokautta kiertäen Akin luokse.
Siellä oli se rotko, josta olette jo nähneet kuvia ylhäältä sekä alhalta.
Heti niiden vieressä alkoi lippaluola alue. Tämä sopi hyvin muinais ihmisille kesäasunnoksi ... Edellinen luola, kun oli lähinnä talviasunto.
Aki ja Tiia kuvassa ... Nyt täytyy kiinittää huomio myös välittömästi Akin oikealla olevaan kuuseen.
Ehkä tästä toisesta suunasta näkyy kuusi paremmin. Se näyttää kasvavan ikään kuin kallion lävitse ...
Kuusella on kuitenkin tilaa kasvaa. Niin oudolta, kuin se tuntuu.
Itse "mysteeri" näytää tältä ulkopuolelta katsottuna. Kyllä on kuusi löytänyt omituisen kasvupaikan.
Kun ei huvitanyt millään yritää, kiivetä helteesä tuloreittiä takaisin ylöspäin jäykissä moottoripyörä tamineissa, niin ...
Läksimme kiertämään pystysuoraa kalliojyrkännettä oikealle, kunnes lopulta pääsimme kiipämään helpommin ylös.
Tuolta tulimme hieman yllättäen takaisin kallion laelle liki lähtökohtaamme.
Hyvä koska sieltä tunsimme jo paluumatka reitin ennestään.
Aki huilaa kiipäämisen jälkeen ja minä nautin merituulen virestä, joka osui vaelluksellamme ainoastaan tänne korkean kallionlaelle. Jokainen jäkiviisas tietää, että tuolloin oli todella kuuma.
Kun paita lepatti, niin se myös kuivui ja olo oli heti helpompi.
Ps. Tuli vinoiltua samalla ajankuluksi moottoripyörien "hippy aikaa" , jolloin oli käytössä "apina kiikku" tai "kainaloiden tuuletus ohjaustanko". Juuri nyt se olisi ollut tarpeen. Tuskin muina aikoina.
Ps. ps. Itse olen elänyt silloin elämäni parasta aikaa, mutta ei olisi tullut mieleenkään vaihtaa omaan pyörääni hippy tankoa.
Tämän retken päätökseksi näimme Merisinikorennon.
Nuoret yksilöt ovatkin yllättäen vihreitä väriltään ... joka vaikeutti kovasti tämän sudenkorennon tunnistamista.
Aikuiset ovat sinisiä väriltään.
Korenot ovat sitten hankalia tunnistaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Merisinikorento

Ulkoluodon luolan hakua
Ulkoluodolla me kiipesimme Vårdkastbergetille katsomaan pirunpeltoa ... siitä kiipesimme Vårdkastbergetin laelle. Jo pelkästään tämän näköalan vuoksi tänne kannattaa kiivetä.
Lisänä oli tiedossa super bonus.
Tuolloin oli jo hiton kuuma, onneksi taustalla oleva pilvi helpotti hetkeksi meidän elämää.
Laelta näkee moneen suuntaan. Tämän kesän jatkuvat helteet ovat paahtaneet joitakin puita kuoliaaksi.
Meidän innokas kuvaaja Tiia saapui myös ylös aavistuksen meidän innokaiden jäljessä.
Kuljimme kalliolaen päällä kohti oletettua kohdetta. Emme olleet aivan varmoja mistä sen löytäisimme. Mutta minä oletin sen olevan jo lähellä.
Geologian tuntemuksen vuoksi päädyimme tähän kohtaan. Nyt vain pitäisi löytää helppo reitti alaspäin.
Jo tänne kiertäminen oli haastavaa moottoripyörä varusteissa. Tuossa välissä on pieniä rotkoja, jotka on pakko kiertää.
Jo tässä kohdassa tiesimme missä on luolat. Oli tietenkin eri asia etsiä reitti sinne alas.
Suorin tie olisi hypätä alas kielekkeeltä.
Tosin silloin menisi luut tai henki ...
Tyydyimme tietenkin fiksuina kiertotiehen.
Tuossa aikamme pähkäillessämme ja kuvatessa ympristöä oli Aki vikkelänä kiertänyt jo alas.
Tämä kuva on lähinnä ärsyttävä, ... koska Aki vaikuttaa olevan kovin lähellä.
Kamera vääristelee ja litistää maisemia.
Asiaa täytyy tarkastella Akin perspektiivitä. Nyt tuo näyttääkin aivan eri asialta alhaalta katsottuna.
Samainen rotko Akin suunalta kuvattuna.

Ulkoluodon pirunpelto
Saatuamme lopulta eväät ja hieman virkistystä kahvin ja muun muodossa Cafe Vinsissä Isoluodolta, niin ajelimme pyörillämme Niksaareen. Tuossa välissä oli pari pientä luotoa, jossa olisi voinut vaikka uida.
Minulle se olisi ainakin ollut hyvä ranta. Ehkei juuri muille ihmisille.
Nyt uiminen ei sopinut millään meidän aikatauluun.
Tämä on kuitenkin sopiva uimapaikka. Ainakin minulle.
Niksaaressa olisi tehnyt mieli käydä Armonlaakson kalastajakylässä.
Menemme sinne joskus toisten. Niinpä ohitimme sen nopeasti ohitse.
Meillä oli aivan muuta hupia mielessämme.
Ajoimme Niksaareen ja siitä sitten Ulkoluotoon.
Ulkoluodossa alkoi nopeasti kurja ja pölyävä hiekkatie. Asvaltti loppui kokonaan.
Tälläinen ei sovi oiken hyvin meidän kustomeille. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja etsimme ketjulla suljettua yksityis tietä.
Löysinkin sen koska tämän maamerkkinä vasemmalla olevassa männyn latvassa on laajennus
Tuollasta matalaa puuta sanotaan pesä kuuseksi tai männyksi.
Nyt tuo täysimittainen puu on kaiketi nimeltään "latva pesämänty".
Joku viisas voi kertoa tuollaisen puun oikean nimen minulle. Sellainen nimi on varmasti olemassa.
"Pallolatva mänty" voisi se myös olla. Koivussa on myöskin tuulenpesiä. etc
Siis, jos näkyy tällainen "pesämänty", pallomänty on syytä pysähtyä ja etsiä heti ennen reittiä oikealta.
Jälkikirjoitus : Tuota sanotaan tuulenpesä männyksi. Mutta ilmiön tietellinen nimi puutuu männyltä.
http://www.metla.fi/julkaisut/mt/670/ps-tuule.htm
Jätimme moottoripyörämme tähän ja livahdimme ketjun alta metsätielle.
autolle ei tuossa ole juuri pysäköinti paikkaa.
Kävelyä raskaissa ajokuteissa oli tiedossa määränpäähän noin 2,5 Km.
Hellettäkin oli tiedossa hitosti. Sorry sanontani !
Tämä ei siis ollut mikään motoristin unelma kohde, ainakaan tänään.
Luojan kiitos, että olimme riitävän ajoissa liikentessä. Silloin oli hieman viileämpää toistaiseksi.
Mukavin vaellus havainto oli Maariankämmekkä. Se on Suomalainen Orkidea.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maariank%C3%A4mmekk%C3%A4
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/taplakammekka/
Oli jo aivan tuskaisen hikistä vaellusta, kunnes lopulta totesimme vienon merituuleen puhaltavan.
Jep !
Kohde olisi lähellä ! Nyt piti vain kiivetä vasemmalla olevalle kalliolle.
Ja siellähän tämä ... Pirunpelto on. Joku voi sotkea sen Hiidenkiukaaseen.
Tämä on kuitenkin Pirunpelto !
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirunpelto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hiidenkiuas
Pirunpelto on ehkä suurin mitä olen koskaan nähnyt.
Kuvassa ei ole kuin minimi osa tuosta kaikesta.
Se jatkuu monta sataa metriä tuosta vasemmalle.
Jonkinlainen mittatikku kuvassa kaikesta suuruudesta ...
on Tiia.
Nyt oli meidän "äijien" vuoro tulla kuvaan. ... Aki ja minä keskellä pirunpeltoa.
Ps: Jos luulitte, että Ulkoluodon Vårdkastberget nähtävyydet jäivät tähän pirunpeltoon.
Silloin olette totaalisesti väärässä.
Seuraava kohde on meistä todella lähellä ... !
Förby
Jouduimme kiertämään kaivokselta Förbyn vierasvene satamaan. Siellä piti olla kauppa. Se oli lopettanut.
Tienvarren kyltit väittävät kaupan olevan toiminnassa. Kurjaa harhaan johtamista. Olisivat voineet edes poistaa kyltistä maininan
Tiia kännykkä korvassaan. Tämä on kaiketi sitä nykyaikaa.
Merelle oli hyvä näköala. ja vieressä hieno uimaranta hyppytorneineen.
Mikä olisi täällä ollessa pidemmänkin aikaa..
Etsimme kadonnutta kauppaa ja läysimme Cafe Vinssin.Saimme sieltä aamupalan ja retkijuomia ostettua. Kahvi teki todella hyvää. Sekä saimme selityksen kadonnesta kyläkaupasta.
https://www.facebook.com/pages/Caf%C3%A9-Vinssi/622929458072530
Vinssi ...
ja kalkkikiveä tietysti suurena lohkareena.

Särkisalon Isoluodossa
Ajoimme Kaukassalon halki ja ylitimme sillan Särkisaloon/ isoluoto. Tarkoituksena oli käydä katsomassa kalkkikaivos aluetta, joissa oli tapahtunut sortumavaara muutamille taloille.
Sinne ei kuitenkaan päässyt lähemmin tutkimaan asiaa aitojen takia. Kalkkikaivokset ovat lienee lähinnä Förby aluetta nimeltään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/F%C3%B6rbyn_kaivos
Aiheesta on muutama Yotube video netissä.
Tässä upea vanha kalkkin valmistus prosessi torni.
Kaivoslaitteet toimivat lähinnä kompressori paineella. Tämä siksi, että moottorit voisivat sytyttää kaivos kaasu palon.
Kompura / kompressori
Nämä vaunut ja muut laittet toimivat kompressori ilmalla, räjähdys vaaran takia.
Aki nannekiininä.
Tiiakin pääsi kuvaan
Tässä tarkemmin painella toimivasta laittesta.
Kalkki suosii kovasti erilaisia kasveja, jotka ei kasva juuri muualla suomessa. Tässä tämä Keltapäivänkakkara.
Joskus niitä näkee viljelypeltojen laidolla. Ehkä silloin on peltoa kalkittu tai siemenet eivät ole olleet täysin puhtaita.
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/keltasuvikakkara
https://en.wikipedia.org/wiki/Glebionis_segetum

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)