torstai 10. elokuuta 2017

Virvik Kartano

Jätttiläisen kiveltä  poistuttua luontopolku ei sisältänyt enää  mitää kovin ihmeitä. Hieno polku kylläkin.
Aika nopeaa saavuimme Virvikin uimarannan tielle, josta kävelimme Virvikin kartanoa kohti.

Eräällä melkein umpeen kasvaneella metsätiellä oli kyltti Ebbo. Sanoisin tuota kehnoksi reitiksi.













Virvikin rakennukset alkoivat jo näkyä.
























Oikealla oli muutama lampi.













Ulkorakennuksen katolla oli vellikello. Sillä kutsuttiin palkollisia pellolta syömään aikoinaan.

































Kartanon pihapiiriä. Tämä kartano tunnetaa ainakin 1540 lähtien.
Tuolta olisi saanut ruokaakin, mutta ostimme jäätelöt ja kahvit, jotka nautimme matkan päätteksi etupuolen pitkällä kuistilla istuen.























Piharakennuksista.


























Hieno pärepintainen riihikin siellä oli.













Ps  Matkan saldo. Kaikkea näimme, vain uimaranta ja venesatama jäivät katsomatta.
Kamera rikkoutui, mutta olen jo ostanut uuden tilalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti