keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Harhaluuloja


Meitä mustiin pukeutuneita motoristeja luullaan usein barbaareiksi.
Tämä on yleinen harhaluulo ...

Kulinarismista :
Koka sää oli lämmin, niin kannoin ulkopöydän liiteristä ulos . Pesin sen siistiksi talven pölyistä ja toin myös ulkotuolit pihalle.
Teimme ruokamme ulkona ja siellä myös söimme kaikki ateriat.
Ruuan käryt ja turha lämpö jää näin ulos. Sitä paitsi ulkona on aivan ihana tehdä ruokaa.
Meidän "piha keittiössä" voi grillata tai tehdä normaalisti ruokaa puilla.





















Susanna osti Kreikan Samokselta itselleen tämän halsterin.
Hän grillasi siinä meille kanaa.
Minä vasaroin ensin fileet hyvin ohueksi ja sitten maustoin ne.














  
Tässä on grillattua naudanlihaa, kurkkua, paprikaa, valkosipulilla täytettyjä oliiveita, kirsikka tomaatteja, sekä grillattua juustoa.
Mausteena oreganoa.
Liha voideltu grillaus kastikkeella paistaessa.














 
Tämä toinen ateria koostui, muuten samoista aineista, mutta nyt oli grillattua kanaa ja grilattuja ananasviipaleita.
Ruoka maustettettiin rosepippurilla ja oreganolla.
Kana maustettiin  grillauskastikkeella paistaessa.
Juomana tuore puristettua appelsiinimehua.


















Että silleen ...
Repikää tuosta ...

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäis ajoa ja landella oloa

Pääsiäisen aluksi menimme landelle.
Lady pääsi mökille chillaamaan, ja me muut myös tietysti.
















Kävimme lintutornilla kiikaroimassa .
Tässä Laulujoutsenen nousukiito.
















Tämä on kovin aikainen havainto Lehtoimikästä.
















Kun mittari näytti näin lämmintä, niin oli aivan pakko heittää talviturkki.
Uimassa kävimme 2 kertaa.




















Kerkesimme ajamaan mottoripyörillä vasta tänään, vaikka pääsiäisenä olikin monta vapaapäivää.
Ilma on ollut tavattoman upea koko pääsiäisen.
Tämä näkyi erityisesti Porvoossa, jonne tuntui kaikki motoristit päätyneen.
Jokirannassa oli melkoinen kuhina. Pyöriä tuli ja meni.
Eräs Motoguzzi mies pysäytti meidät ja kysyi kuinka hän voisi korjata peilinsä.
Peilin säädöstä oli lohjennut pala. Joten sanoin ettet mitenkään viisaasti, paitsi peiliä vaihtamalla.
Teippi tai pikaliima voisi auttaa tallille saakka.
Mies oli 82 vuotias ja hyvin pirteä. Hänellä oli suurikokoinen pyörä.
Ihmeellistä, että joku voi ajaa vielä tuon ikäisenä.

















Kuvassa olemme pysähtyneet Tolkkiseen.
Ajoa kertyi 120km.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Nord-Lock

Laitoimme tänään Akin HD:n ajokuntoon ja toimme pyörän Helsinkiin.
Pyörää talvilevolle viedessämme huomasimme pakoputken muttereiden pudonneen sylinteristä.
Etumaiset olivat vielä paikoillaan, joskin todella löysällä.
Nyt oli talvi aikaa miettiä millä saisimme putket pysymään paikoillaan.
Törmäsimme eräällä HD saitilla, siihen että tämä sama ongelma oli muillakin.
Vastaus ongelmaan on Nord-Lock lukkoprikat.





















Teknisesti ne tulevat näin ...
















Nord-Lock omilta sivuilta voi lukea lisää asiaa.

http://www.nord-lock.com/fi/#

Kuinka operaatio suoritettiin :
Jotta pääsisi käsiksi pultteihin piti ensin irrottaa pakoputken lämpösuojat edestä ja takaa.
Takimmainen lähti helpolla, mutta etumaisessa oli joku asentanut keskimmäisen kiinnikkeen väärinpäin.
Siihen ei tahtonut millään päästä käsiksi, mutta lopulta tuo onnistui.
Takimmaiseen sylinteriin pääsi helpolla laittamaan Nord-Lock prikat ja mutterit paikoilleen.
Etumaiseen sylinterin muttereihin ei tahtonut millään päästä käsiksi. Koska pyörän runko on tiellä. Tilaa ei ollut tarpeeksi oikein millekään työkaluille.
Saimme lopulta keploteltua lähes irralleen löystyneet mutterit pois.
Korvasimme ne tällä uudella systeemillä ja kiristimme ne momenttiin .
Sitten laitoimme pakoputken lämpösuojat paikoilleen .
Etummaisen lämpösuojan keskimmäisen kiinnikkeen muistimme kääntää oikein päin.
Se helpotti kovasti asennustöitä.
Laitoimme akun paikoilleen ja koekäynnistimme pyörän. Kaikki tuntui hyvältä.
Aki ajoi lopuksi pienen koeajon. Kaikki oli OK.

Ainakin nyt näytti kaikki toimivan hyvin ja pyörän mölyt olivat kurissa.
Pyörä toimi nyt paremmin, koska se oli pienelle pakovastukselle säädetty aikaisemmin.
Hd:n alavääntö oli paljon parempi.

Jatkossa nähdään kuinka käy.
Mutta varmasti tämä on parempi, kuin HD:n oma prikaton viritelmä.
Näitä on moni HD mies suositellut.

Ps.  Jälki kirjotus : Nyt näitä voi ostaa helposti Motonetistä.
http://www.motonet.fi/

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kajaani

Tällä kertaa me lähdimme Kajaaniin lähinnä tyttären lapsen ristiäisiin.
Hyödynsimme tuota retkeä hieman muutenkin.
Kajaanin MP näyttely on kasvava tapahtuma. Soisin sille enemmänkin katsojia.
Näytteille asettajia oli kohtuullisesti  ja alan harrastajia oli myös kiitettävästi paikalla.
Tämä on myös hyvä tapa tavata muita motoristeja.
Hyvä kevään aloitus näin pohjoisempana.

Tämä 883 sporster oli HD osastolla  näytillä.






HD kolmipyöräisenä ei ole minusta enää moottoripyörä, vaan lähinnä mönkijä.
Joku voi tietysti olla muuta mieltä, mutta ihan miten vaan.

















HD:n sivuvaunu versio edustaa siirtymistä perheelliseksi tai käy vaikkapa koiran kuljetukseen.

















Rakennettujen pyörien kilpailussa tämä miellytti eniten Tiiaa ja Patrickia.

















Edellisen pitkäkeulan tankki.
















Sen sissybar oli näin simppeli.
Mutta mielestäni hyvin toimiva ja kaunis.

















Oliskohan tuo HD pannupää ?
Nyt joku HD friikki tietysti älähtää ... mutta minun tekstejä saa toki kommentoida vapaasti.
 















Tässä kuvassa älyttömän makea auto jopa motoristeille !
Kajaanin Akin Chevrolet, jota Patrick pääsi ajamaan.
Tuon ainutlaatuisen maalauksen teki Aki itse.

















Kun Helsingissä on prätkäkeli, niin pohjoisessa on vielä lunta.


















Hyvin tuo kulkee jäisellä tiellä.

















Päädyimme lopulta Vimpelin vaaran huipulle.
Jossa Susanna oli mannekiinina konepellillä.
















Sukulaisia huipulla.
















Jee... tämä on nastaa.
Odottelemme myös pohjoisen kevättä hartaasti.


















Lopuksi pieni tietovisa.
Mikä liikennemerkki tämä on ?
















Jos ette heti keksineet, niin se on ohitus kieltomerkki.
Tuollainen oli aikoinaan käytössä virallisesti.
Merkin virallinen nimi on ohiajo kielletty.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vilkkureleistä

Minulla jäi jotain mietittävää vilkkureleistä.
Ensin etsin nelikulmaista vilkkurelettä. Sitten havaitsin että tämä onkin pyöreä, sekä se ollut aina "nenän alla". Siis akun vieressä.
Kun sitten kiskoin tuon pois, niin huomasin että sinä on vain 2 napaa. Pistokkeeseen sen sijaan tuli 3 johtoa.
Tässä tämä vanha.
















Moottoripyörät ovat siirtyneet led valoihin ja vilkkuihin. Huono oli tuollaista löytää mistään.
Motonet toi ratkaisun auto releenä . Se on mallia elektroninen.
No sama se on tietysti minulle ... kun kerran toimii.
















Nyt jäi vain askaroittamaan 3 napaisuus.
Voihan tietenkin olla, että kolmas johto ei vie minnekään, tai sitten vie.
Tuo lopullinen tieto voisi tehdä hyvää.

Mutta näillä eväillä mennään, kunnes joku viisaampi kertoo totuuden minulle.

Ps. Minulle kerrottin äskettäin, että kolmas napa liittyy Jenkki käytäntöön.
Heillä palaa kuulema aina ylenaikaan vilkkuvalot, jotka alkavat vilkkumaan vasta kun käsketään.
Olisiko tuo sitten se oikea vastaus ?
Kommentteja kiitos !

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Porvoo ja muutakin.

Tänään suunnitelimme uutta ajoretkeä jonnekin.
Mutta Susannan Rebelin vilkku ei toiminut.
Totesin, että tarvitsimme uuden vilkkureleen.
Aamu matka suuntautui All Right ja Storm kauppoihin, jotka ovat nykyisin vierekkäin.
All Right kaupassa oli vain led vilkun rele.
Kävelin viereisestä ovesta sisään Stormille. He myivät ei oota.
Mutta sanoivat , että auton villkkurele toimii yhtä hyvin , joten aja läheiseen Motonet kauppaan.
Parempaa palvelua tuokin.
Storm otti pisteet kotiin tällä kertaa hyvällä neuvolla.
Ostinkin lähellä olevasta  Motonetistä 2 relettä.
Tallilla vaihdoin Patrickin ja Susannan pyörään releet, koska pyörät ovat saman ikäisiä ja yhtä aikaa ostettuja. 

Vihdoin ajoretki pääsi käyntiin.
Tänään oli kuitenkin kylmä tuuli ja tuntui todella edelliseen ajoretkeen verrattuna viileältä.

Tässä Patrick ja Susanna Porvoossa ilmaisessa Mp parkkipaikassa.
Porvoo todella pitää turisteista huolen. Sen kertoo nämä jokirannan ilmaiset Mp parkkipaikat.
Siksi tuolla käy paljon motoristeja, jotka jättävät melkoiset tulot kaupungin kassaan.
Jos pysäköinti tehdään moottoripyörille hankalaksi, niin silloin ei siellä kukaan käy.
Se on tasan varma asia. Millään muilla kuuttajaryhmillä ei "puskaradio" toimi niin hyvin kuin  meillä motoristeillä.

Kuva Porvoossa :
Patrick, joka opiskelee moottoripyörä asentajaksi ja Susanna.
















Aurinkoisesta, tuulisesta ja viileästä säästä huolimatta me ajoimme 120km.
Näin lähti myös Patrckin ajokausi käyntiin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Aivan mahtavaa !

Tänään kävi juuri niin kuin odotinkin. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli tyyntyi lähes 0m/s . Ilma lämpeni ja pian oli 12C varjossa.
Oli siis aivan pakko lähteä pienelle ajoretkelle.
Päädyimme Gumbostrandiin. Ostimme kahvit Gumbo Kiosk´ista ja istahdimme terassille.
Katselimme siellä viimeisiä sulavia jäitä meressä ja kuuntelimme lokkien kirkunaa.
Melkoisen kesäisen tuntuista.
Gumbo Kiosk on eräs motoristien tapaamispaikka. 
Erittäin mukavaa oli myös keskustella sinne tulleen matkamotoristin kanssa.

http://www.gumbokiosk.fi/
















Istuttuamme tovin lämpimässä päätimme ajaa seuraavaksi Kalkkirantaan.
Siellä oli hieman viileämpää, koska meri on avoimempi. Saaria ei ole niin paljon edessä suojana.


















Susanna halusi ottaa auringossa kiiltelevästä pyörästään kuvan.

















Kun Susanna tuli Karigasniemeltä Helsinkiin oli paikkakuntien välinen ero melkoinen.
Karigasniemellä lienee 1 metri lunta ja paras moottorikelkkakeli.
Helsingissä sitten ollaan jo hyvin lähellä kesää.
Ajaessa havaittin sitruunaperhonen.
Ei siis yhtään ihme, että tyttö on pelkkää hymyä.
















Krookuksetkin kukkivat.






























Ajoa tuli 73 kilometriä.
Eli tästä se lähtee käyntiin !

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Ajokausi 2014

Tänään oli minulla tällaista yksinäisen miehen puuhaa. Kun muut ovat töissä ja minä kotona, niin ...
Päätin hakea moottoripyörät yhteen talliin, josta ajoin välittömästi auton ulos.
Auto saakin olla syksyyn saakka ulkona ja moottoripyörät sisällä. Niin on parempi.
Mottoripyöriä "rakastan", ja auto on minulle vain pakollinen välttämättömyys.
Ensimmäinen työ minulle oli ladata akut vielä kerran uudelleen ja sitten asentaa ne paikoilleen.

Kaikki sujuikin hyvin kunnes tuli Murffyn laki vastaan. Viimeinen akun pultti putosi kotelon taakse, kuten voitte arvatakin.
Piti irroittaa kotelo, jotta sain pultin kaivettua esiin.
Loppu työ sujui kuin lennossa.
Sitten oli aika käynnistää pyörät. Tiian pyörässä on heikko akku,  joten pyörä piti käynnistää mäkilähdöllä.
Susannan pyörä oli jostakin syystä todella vaikea käynnistää. Se johtui, ehkä vähäisestä polttoaine määrästä.
No en tiedä todellakaan, missä oli vika, mutta sainpa pyörän käyntiin.
Lopuksi minun piti ajaa koeajot kullakin pyörällä.
Aki on työmatkalla Skotlannissa, joten HD on edelleen laittamatta kesäkuntoon.

Koeajo sää oli ihanan kaunis, mutta tuuli oli kovin puuskainen.

Kun olin yksin, niin oli huono ottaa itsestä kuvaa, joten otin vain kuvat pyöristä tallissa.
















Pressut on poistettu. Akut on asennettu. Pyörät on koeajettu, joten kaiken pitäisi toimia.

Joten julistan uuden ajokauden avatuksi harvinaisen aikaisin !
















Huomenna pitäisi olla lämmintä ja tuuletonta.
Kuvittelisin sen todellakin olevan meille ajokauden oikea aloitus.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

MP 2014

Talven välietappi MP näyttely auttaa kummasti ajokauden aloituksen odotusta.

Minä itse odotin mesuilla eniten näkeväni Yamaha XV 950/R ( Star Bolt ) tai Yamaha SR400. Lopputulos oli nolla, sillä Yamahalla ei ollut osastoa ... Harminpaikka.
Onneksi yhdellä osastolla oli jokin kovasti rakennettu XV950, josta sai jotakin osviittaa.

Sitten iloisempiin asioihin.
Ehdottomasti näyttelyn  kaunein helmi oli Norton. Sen valmistus on aloitettu uudestaan hyvin pitkän tauon jälkeen.
Kuva puhukoon puolestaan.
















Aloitimme katselun ensimmäiseksi HD osastolta, kuten tavallisesti.
Patrick testaa pyörää.
















Triumph Scrampler LSL special edition oli eräs kiinostavimmista pyöristä.
















Herttoniemen alkuperäis asukkina olen asunut Soliferin tehtaan lähistöllä aina.
Siksi nämä Solifer mopot herättävät nostalgiaa. Kavereilla oli tuollaisia, sillä Helsingissä Tunturi ei ollut mitään.
No, Ok onhan tuokin hauska peli tavallaan.
Jos joillakin oli Helsingissä Tunturi, niin laittoivat siihen Soliferin takalokasuojan ja niin sanotun jenkkiraudan taakse.

Täytyy mainita, ettei minulla itselläni ollut mopoa koskaan, vaan  ajoin sellaisella vasta 20 vuotta myöhemmin ensi kerran.
Minä odottelin kylmän viileästi vuoden kauemmin ja ajoin suoraan mottoripyöräkortin. Hankin itselleni ensipyöräksi Jawan, jolla aloitin ajoharrastukseni.
Täysimääräisen kortin sai silloin siihen aikaan suoraan. Toisin on nyt . 
No,  jokatapauksessa Solifer edustaa kyllä kauneinta mopoa minulle ikinä. .
















Indian klassikkopyörä.
Tuosta tulee mieleeni ihana DVD leffa. Maailman nopein intiaani.
( The World`s Fasted Indian )

















Indian Chief pyörää on aloitettu myös valmistamaan uudestaan.
Pidän enemmän tuosta vanhemmasta mallista. Se on paljon ilmavampi.
Tässä pyörässä ärsyttää nuo kamalat peltilokasuojat.
Toki tuo on vanhan mallin kopio ja joku voi tykätä tuosta tuollaisena.
















Susanna löysi Kawasakin. Totesin vain, että et voi olla tosissasi !
Muoviluodeille on aivan oma käyttäjäkuntansa.
















Rakennetuissa pyörissä oli paljon jo ennen nähtyä.
Tämän pyörän pinnat kuitenkin kinnittivät huomiomme.

















Tässä ketjuista tehdyt pinnat.

















Koska nyt on kuitenkin talvi ja joillekin mottoripyörä vaihtuu kelkkaan.
Lapsille jotakin... Polaris.




















Ja emmän Lapin tuntureille sopiva Lynx.















Loppu mietintää :
Valitsimme sunnuntain, joka oli rauhallisin päivä. Viime vuonna olimme lauantaina ja silloin oli kaikkien aikojen yleisö ennätys.
Varustepuolelta Aki osti itselleen uuden ajotakin. Kypäräkin löytyi Eurobikerin osastolta.
Sellaisen voimme hakea helposti heidän liikeestään suoraan.
Kaikkea kivaa näimme ja koimme.

No mitä sitten nyt ?
Istumme hangessa ja odottelemme kevättä.
No ei vaiskaan ... Heh heh !




keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Talvi säilytys

Kun meillä on kovin monta moottoripyörää, niin ne on ollut aina pakko säilyttää talven ylitse kolmessa eri autotallissa.
Niin myös nyt.
Mitä sitten pitää tehdä talvi säilytyksen eteen ?

Ensimmäiseksi lisätä tankkin bensiinin stabilaattori.
Ettäkö miksi ?

Siksi että nykyinen lyijytön bensiini ei säily kauan aikaa. Se kerkeää hajoamaan hartseiksi talven aikana.
Mökkiläiset ovat lienee havainnet sen, että ruohonleikkuri tai moottorisaha ei millään tahdo käynnistyä keväällä.
Bensa on hajonnut hartsiyhdisteiksi ja sellainen tukkii kaasuttajan kovin helposti.
On ainakin 2 vaihtoehtoa  Ostaa pienkone bensiiniä rautakaupasta, tai lisätä tankkin tilkka bensiinin stabilaattoria.
Kevään käynnistyksen helpotukseksi me lisäänmme stabilaattorin talvisäilytys bensaan.























Akut pitää irrottaa puhdistaa ja ladata pari kertaa talvessa.
















.... ja kovin viisasta on peittää pyörä pressulla, jottei tarvitse heti keväällä puhdistaa sitä pölystä.
















Nyt tuo kaikki on tehty. Ajot on ajettu tältä vuodelta.

Tämän vuoden kesäsää oli ihanteellinen moottoripyöräilyyn.
Aurinkoa ja hyviä ajokelejä on riittänyt.

Kiitos lukijoillemme tältä vuodelta !
Ensi keväänä ajaminen ja uudet tarinat jatkuvat.
Ajettua tuli tietenkin enemmän, kuin blogista voisi kuvitella ... mutta kaikesta ei aina kannata kirjoittaa.

MP näyttely taitaakin olla se meidän seuraava etappi.