perjantai 14. kesäkuuta 2019

Loch Ness

Seuraavaksi matkasimme Loch Nessille. Saavuimme tänne järven pohjoista puolta länsisuunnasta. Alkupäässä olivat veneille sulkukanavat. Niin kuin on muillekin saman jonon "Loch sarjan" järville suuntaan ja toiseen.
Muuten tuo läntinen pää järvestä oli melko autio ja jyrkkärinteinen. Paikoin jopa äkkijyrkkä. Puut ulottuivat aivan rantaan asti. Vesi hyvin tummaa sekä syvää ja rannat kivikkoisia enimäkseen. Järvi on pitkä kuin tiliväli.

Pysähdyimme pysäkillä, josta pystyisimme helposti jatkamaan myös edelleen matkaa.
Tämä pysäkki soi meille "kaksi kärpästä yhdellä iskulla."

Laskeuduimme alaspäin tästä kohtaa kävellen, koska se oli mahdollista. Monessa muussa kohtaa ei ole tietä tai polkua alaspäin ja puut kasvavat todellakin rantaan asti kiinni. Joten rannat ovat sinänsä kulkukelvottomia.
















Näillä siirtoetapeilla on meillä kaikki varusteet mukana. Yleensä olemme saaneet jätettyä tavarat majoitus paikkaamme. Ja tehneet sitten sieltä pistolenkkejä kevyillä varusteilla.
Silleen on fiksumpi suunitella retkeä etukäteen.
Nyt ei ollut kuitenkaan aikomus vaeltaa kovinkaan pitkälle.
















Kunnon kuormakameli.  Heh heh ...
















Olemme siis Loch Nessin pohjoisrannalla ja ensimmäinen maisemakuva on otettu jotakuta etelä suuntaan.
https://en.wikipedia.org/wiki/Loch_Ness















Jatkoimme tuosta kävelyä vielä alemmalle aivan rantaan asti ja tulimme paikkaan, missä on miniranta jyrkänteen sijaan. Puitakaan ei ole tässä kohtaa. Vapaata pikkukivirantaa on muutama metrin leveydeltä. Pituutta rannalla on kaikkiaan hieman enemmän.
Loch Nessin vesi on lämpötilaltaan lähinnä noin 5C ympäri vuoden. Järvellä on syvyyttä
suurinmillaan 230m. Veden väri on turpeesta johtuen samanlainen, kuin Kainuun joet ja järvet.
Eli väriltään vastaa samaa, kuin Olvin Doppel Bock olut.
Sukellus näkyvyys Loch Nessillä on olematon.
Sen tietää jokainen Suomalainen, joka asuu Kainuussa tai on käynyt joskus siellä. Joet/järvet näyttävät melko mustilta väreiltään.
Geologisesti tämä rotkojärvi on vulgaanisesti syntynyt ja sen pohja on täynnä koloja onkaloita ja luolia. Lisäksi järven vesi tyrskyy, lainehtii ja pyörteilee. Mielikuvitus lähtee välittömästi likkeelle pelkästään järven vettä seuratessa.

Miksi valitsimme tämän harvinaisen miltei tyynen poukaman ?
Mitä me olimme sitten tekemässä täällä ?
















Me "hullut Suomalaiset" ... päätimme uida. Huolimatta jäisestä vedestä. En ehkä suosittele tätä kaikille.
Tässä minun tyylinäyteeni. Moniko on uinut tuolla ikinä ? Tai edes yrittää sitä koskaan ?
Oli meinaan järkyttävän kylmää vettä !















Susanna viihtyi uimassa aavistuksen kauemmin kuin minä. Täytyy hieman ihmetellä tuota, koska minä olen hieman tukevampi, kuin hän.
Sitkeä sissi on hän sanoisin niin.





























Nessie on viihtynyt uimassa täällä kauemmin kuin me. Tässä kuva siitä lähellä meitä.
Kuva otettu Susannan kameralla Canon 750D, samassa poukamassa missä me uimme.
Katsokaa vaikka kameran kuvan Exif tiedot.

Loch Nessin hirviö on oletettavasti Joutsenlisko. Ainakin siltä tuo näytää meidän ottamassa kuvassamme ...

Asiaa ja spegulaatioita :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Loch_Nessin_hirvi%C3%B6
https://en.wikipedia.org/wiki/Loch_Ness_Monster

https://fi.wikipedia.org/wiki/Plesiosauria
https://en.wikipedia.org/wiki/Plesiosauria

Ps. Veikkaan, että kun tuolla on itse tullut käytyä, niin havaintona on että järven olosuhteet ovat todellakin sellaiset, ettei Nessietä koskaan löydy. Se voisi hyvinkin piilotella tuolla loputtomasti.
Koska järvi on täynnä Lohia, niin Lohiparvea ja Nessietä ei voi kaiketi erottaa edes millään tutkalla.
Sukellus näkyvyyskin on järvellä olematon. Vesi on todellakin tumman oluen värinen.

Joku viime hetken tutkimus esitti, että Nessie olisi mukamas jätti Ankerias. Olivat löytäneet vedestä Ankeriaan Dna : ta. No mikä ihme tuo on? Koska järvi on täynnä myös Ankeriaita.
Kysymys kuuluukin, että mitä muuta he mukamas löysivät tutkimuksessaan ?
Myös jonkin vanhan väittämän mukaan "muinainen kuva" Nessiestä olisi otettu uivasta sirkus Norsusta !

Uiva Mammutti sopisi paremmin tuohon diagnoosiin ! Lämpimän maiden Norsu ei kyllä astuisi tuohon hyiseen veteen ikinä !
Kuolisi hypotermian tai "Norsun kärsän super flunssaan" nopeasti.
Kertakaikkiaan typeriä ajatuksia sanoisin ...

Ennen kuin mitään lajitellaan "huuhaaksi" on huomioitava virallisissa tutkimuksissa eläimet, jotka ovat asuttaneet planeettaamme aikojen alusta asti. Sellaisia kasveja ja eläimiä on löydetty yllättävän paljonkin. Paljon myös niistä, joista oli ennen tietoa vain kivettymissä.
Selviytyjien määrä on oikeasti aivan uskomaton  ...

Pss. Niiden selviytyjien luettelo ei kuulu meidän Motoristi blogiin, vaikka tiedänkin nuo useammat helposti.
Joten miettikää siis itse mikä on mahdollista ...














Loch Ness uimisen jälkeen hyvin uteliaat ja ystävälliset Scotlantilaiset kysyivät meiltä miltei välittömästi, että missä olette käyneet matkallanne ?
Kun kerroimme meidän olleen uimassa Loch Nessissä, niin he kaikki sanoivat ...
O really ! Eihän siellä voi kukaan uida !

Tämä oli meistä hyvin hauska kertoa heille, koska se tuntui Scotlantilaisista lähes mahdottomalta.
Ai, että nyt hymyilyttää ja olen hyvin onnellinen tuosta meidän uimahetkestä.
Tulipa tehtyä tuokin meidän oma unelma.
Vedestä ylös noustessa oli edelleen Scotlannissa yhäti viileä sää, mutta kuitenkin lämpö oli vedestä noustessa kuin taivas. Siltä se vedestä nouseminen tuntui. Oli kovin helppoa ja kiireetöntä pukea vaellusvaatteet taas ylle ja jatkaa matkaamme.
Jatkoimme matkaa turisti kohteeseen, jotka eivät meitä ei yleensä kovin paljon kiinnosta. Meille villit ja vapaat luontokohteet ovat tärkeämpiä.
No, kun olimme tarpeeksi lähellä oli helppo tutustua Urqhard Castleen. Kuitenkin historia kiinnostaa meitä kovin ja siksi tämä oli se toinen tutustumis kohde meille täällä.




















Lähestyimme linnaa ja se oli kovin hoidettu alue ja myöskin tuotteistettu. Villi luonto loppui nurmikon ajeluihin ...
Pitkin Euroopaa, kun olen nähnyt linnoja niiden hoitamattomassa ympäristössä. Niin tämä ei tuntunut kovasti meidän paikaltamme.















Turha itkeä, koska saimme uida Loch Nessissä, sille päätökselle annan 10 pistettä. Ja jos niin on sitten kärsittävä myös tämä turistikohde.
Linnoja me olemme nähneet "pilvin pimein"  ( sanonta )
https://en.wikipedia.org/wiki/Urquhart_Castle


Tuossa linnojen tai linnakkeiden välillä näkyy hyvin tuo vastarannan jyrkkyys. Se on hyvin tyypillistä Loch Nessille. Jos unohdetaan tämä turistilinna, niin täältä saimme otettua hyviä kuvia kameralla.
















Torni kompleksin vieressä oli jokseenkin totaalinen rauniolinna/ linnoitus. joka näyttää tältä.
















Kun tavoitimme tornin, niin oli tietenkin pakko kiivetä sinne. Kun kerran täällä olimme. Mietimme tietenkin sieltä ylhältä kuvaamista.





























Ylhälle päästyämme piti kiivetä ikkunalaudalle, jos halusi saada kuvia. Kuten näette tästä.
Länsi suunnassa torni oli enemmän hajonnut. Kuvaaminen siihen suuntaan oli helpompaa.
Vaikka emme tehneet sitä tornista käsin.




















Tuosta Susannan takaa ikkunalaudalla seisten sai otettua hyvin kuvan Loch Nessistä itäsuuntaan. Vasemmalla on uima lahtemme. Kuvasta ei näe järven loppupäähän sakka. Vaan näkymä päättyy Dores lahteen tai niemeen.
Miten asian haluaakin ymmärtää. Järvi jatkuu Doresista edelleen kohti Ivernessiä. Loch Ness on malliltaan pitkä ja kapea. Tämä kohta on suuri poikkeama järven profiilissa.















Laskeuduimme tornista alas, jotta saisimme otettua ilman rujoa linnaa kuvia Loch Nessistä. Sellaisen kuvan miltä siellä oikeasti näyttää. Jokaisella on varmaankin jokin oma käsitys tästä järvestä vaikka ei ole täällä käynyt.
Tuollaista se on villiä ja autiota, ilman taloja. Rannat jyrkkenevät länteen mennessä ja mataloituvat itään mennessä. Tai ainakin siltä vaikuttaa täällä olessamme.
















Kävelimme vielä tuolle länsilaidan tornille.
















Tämä viimeinen kuva on mielestäni se paras, joka näyttää hyvin millainen Loch Ness on oikeasti. Valitettavasti tästä ei näy järven länsi päätä, koska olemme vielä osittain uimapoukamme alueella.
Mutta tämä on juuri sitä mitä näimme ja tulimme täältä etsimään. Ihanaa ei turisteja ja eikä rakennuksia. Puhdas luonto on kaikessa etusijalla meille.

Ps. Eipä ollut myöskään uimapaikallamme muuta, kuin me vain ja Nessie.
Täällä sielu lepää kaikin tavoin ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti